KOLUMNI Olen entinen yhteishakupeluri. Scoring recordini on suht vaatimaton, mutta parhaimpina vuosina pääsin lähelle pudotuspelirajaa: paikka kauppatieteiden opiskelupaikasta jäi 0,75 pisteen päähän.
Olin saanut lukiossa päähäni pakkomielteen, että minusta tulee kauppatieteilijä. Tämä lähes kaoottiseksi kasvanut harhakuva venyi sellaisiin mittoihin, että tankkasin samaa pääsykoekirjaa kesästä toiseen, vakipaikassa paikallisella uimarannalla. Jopa pyyhe palaneen takamukseni alla oli sama, mutta se nyt lienee vain normaalia nuoren miehen kulutuskäyttäytymistä.
Mielestäni eri asteilla saamani “opinto-ohjaus” oli peruskouluarvosteluin tasoa neljä. Enkä ole ainoa, joka on tätä mieltä. En saanut keneltäkään käteen mitään muuta konkreettista, kuin pari suhmuroitua opintosuoritusta. Pelivinkit tulevaisuuteen katsottiin puhtaasti arvosanojen perusteella – kertaakaan ei kysytty esimerkiksi että mistä unelmoit, mitä harrastat tai missä konkreettisessa asiassa olet hyvä. Kauppatiedeharhakuvaa kommentoitiin sillä, että sinne täytyy sitten lukea.
Ja kuha on kala. Olisi voinut vaikka kysyä, että kiinnostaako se lukeminen? Ei nyt varsinaisesti.
***
Ajoin itse tarkoituksella ohi pysäkin. Minulle välivuodet toisen asteen koulutuksen jälkeen olivat itseopiskelun aikaa. Yhteiskunnan painostuksella täytetyn rinkan heittäminen nuoren keltanokan harteille on todella raakaa peliä, jossa vahvimmat voittaa – osalle kun on jo hiekkalaatikkoaikakaudella muodostunut kuva omasta tulevaisuudesta.
Fakta on kuitenkin se, että valtaosalla ei ole hajuakaan mitä edes voisi haluta tehdä.
Ilmapiiri nuoren aikuisen keväässä on kuin lankulle pakottamista; nopeasti kouluun ja äkkiä oravanpyörään. Sitten ihmetellään, kun alaa vaihdetaan useammin kuin kalsareita. Kertoimet välivuoden kohdalle eivät ole kovin suuret. Ja välivuosi nähdään viimeistään sukujuhlissa epäonnistumisena.
Tulevaisuus 2030 -selonteon mukaan tulevaisuudessa “työelämä vaatii yhä enemmän henkilökohtaista vastuun ottamista ja itsensä johtamista. Ihmisellä voi olla elämän aikana monta uraa”. On siis hyvin todennäköistä, että bulkkiostoina tehdyt työnantajan lahjoittamat 20-vuotiskultakellot jäävät historiankirjoihin. Tutkintotodistus ja oikea osaaminen vaihtavat paikkojaan vaakakupissa.
***
Nyt on viimeinen hetki miettiä, mitä tulevaisuudessa haluaa tehdä. Täytyy kuitenkin muistaa, että se viimeinen hetki tulee myös seuraavana vuonna. Eksykää, kokeilkaa, epäonnistukaa, nauttikaa. Opiskelkaa – koulussa tai kotona, asioita ja ihmisiä. Tehkää töitä – rahasta ja ilman. Säästäkää ja investoikaa. Vastuu on aina itsellä.
Päädyin omaan koulutusohjelmaani varavaihtoehdon kautta hätäovesta kulkien. Sattumalta. En vaihtaisi yhtäkään tuhlattua pääsykoepänttäystä tai hampaat irvessä väännettyä siivousvuoroa pois, sillä tekemällä oppii. Tekemällä oppii, mitä ei ainakaan halua tehdä.
Ja se on paljon se.
- Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjyysopiskelija, joka elää festariruualla, puhuu sujuvasti basistia ja lähestyy asioita omalla perstuntumallaan
Kommentoi Facebookissa