Konsulttipalkkiot junailtiin juuri ja juuri alle kilpailutusrajan – ministeri Lintilä haluaa uuden selvityksen

Elinkeinoministeri Mika Lintilä toteaa, että hän ei tunne IBM-sopimuksen sisältöä tai muotoa, joten hän haluaa siitä tarkemman selvityksen.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä toteaa, että hän ei tunne IBM-sopimuksen sisältöä tai muotoa, joten hän haluaa siitä tarkemman selvityksen. (Kuva Jussi Tolvanen/ Valtioneuvoston kanslia)

Business Finlandin erikoiset sopimukset Yhdysvaltoihin ja yhteistyö IBM:n kanssa nousivat jälleen pinnalle.

TALOUS Entinen Tekes eli nykyinen Business Finland vastaa Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla julkaistuun artikkeliin, jossa käsitellään Business Finlandin toimintaa IBM:n kanssa tehtävässä yhteistyössä sekä ulkomaanverkostoon tehdyissä rekrytoinnissa ja hankinnoissa.

Innovaatiorahoituskeskus huomauttaa, että artikkelissa esille nostetut tiedot USA:n itärannikon verkoston rakentamiseen liittyvistä rekrytoinnista ja palveluiden hankinnoista käsiteltiin jo maaliskuussa Iltalehden kirjoitettua niistä.

– Valtaosa nyt esille nousseista väitteistä on ollut esillä julkisuudessa jo aiemmin, jolloin niihin suhtauduttiin vakavasti. Tapahtumista tehtiin selvitykset työ- ja elinkeinoministeriölle sekä kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Molemmat tahot tyytyivät selvitykseen, sanoo Business Finlandin johtokunnan puheenjohtaja Pertti Korhonen.

Työ- ja elinkeinoministeriön alainen Business Finland oli maksanut vuoden mittaisesta sopimuksesta 59 999 euroa lahjusrikoksesta tuomitun Fraser Verrusion edustamalle yrityskiihdyttämölle. Lisäksi entiseltä IBM-johtajalta Brian Frederikseniltä tilattiin 59 900 eurolla kevyeksi kuvattu raportti. Summat ovat juuri ja juuri alle 60 000 euron kilpailutusrajan.

Selvityksen yhteydessä Business Finlandin rekrytointi- ja hankintaprosessissa havaittiin kehittämisen tarpeita. Parhaillaan on käynnissä työ uuden ohjaus- ja hallintomallin kehittämiseksi ja Code of Conduct -ohjeistuksen laatimiseksi. Business Finlandin johtokunta on myös tilannut Deloittelta ulkopuolisen selvityksen vuonna 2016 ja 2017 tehtyjen hankintojen ja rekrytoinnin päätöksenteosta. Selvitys on valmistuttuaan ja johtokunnan käsittelyn jälkeen julkinen.

Helsingin Sanomien artikkelissa nostetaan esille myös Business Finlandin vuonna 2016 alkanut yhteistyö IBM:n kanssa Watson Health Center -hankkeessa. Hankkeessa Business Finlandin rahoituksen kerrotaan edistävän ekosysteemin syntymistä ja kehittymistä, mikä hyödyttäisi suomalaisyritysten kansainvälistä kasvua.

– Yksi Business Finlandin tehtävistä on houkutella Suomeen ulkomaisia investointeja ja osaamista. Sen vuoksi se rahoittaa ekosysteemihankkeita, jotka rakentuvat kansainvälisesti toimivien yritysten ympärille, sanoo pääjohtaja Pekka Soini.

Business Finland toteaa, että ekosysteemihankkeet ovat tyypillisesti pitkäkestoisia eikä niiden tuloksia pysty arvioimaan 1,5 vuoden kuluttua sopimuksen allekirjoittamisesta. Business Finland tekee IBM-yhteistyötä koskevan vaikuttavuusarvion ja analyysin hankkeesta myöhemmin.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä aikoo pyytää Business Finlandilta selvitystä hankkeesta. Lintilä toteaa, että hän ei tunne IBM-sopimuksen sisältöä tai muotoa, joten hän haluaa siitä tarkemman selvityksen.

– Jos sopimuksen anti on jäänyt pieneksi eikä siitä ole mainittavaa hyötyä, pitää kysyä mikä sen merkitys sitten on, ministeri kommentoi Helsingin Sanomille.

Lue myös: Berner kikkaili taas konsulttipalkkioilla – sensuroidut selvitykset sisältävät tylyjä arvioita

Kommentoi Facebookissa