Koronavirus pudotti Lapin matkailuyrittäjät polvilleen – ”Tämä oli nyt tässä!”

Koronavirus pysäytti kesken kevätsesongin alkumetrejä muun muassa Levin. Monelle matkailualan yrittäjille menetetty kevätkausi merkitsee laihoja aikoja myös taloudellisesti.

Koronavirus pysäytti kesken kevätsesongin alkumetrejä muun muassa Levin. Monelle matkailualan yrittäjille menetetty kevätkausi merkitsee laihoja aikoja myös taloudellisesti. (Kuva Fotolia)

Kohu koronaturisteista ja epätietoisuus sulkupäätöksistä ajoi lappilaisyrittäjät myrskyn silmään.

KORONAVIRUS Ihmisiin ja erityisesti niihin, jotka ovat matkanneet tai matkaamassa kohti Lapin hiihtokeskuksia, on vedottu sosiaalisessa mediassa kääntymään takaisin ja pysymään kotona.

– Hei nyt herätys, tulkaa sitten kun epidemia on ohi. Meillä on pahimmillaan käsissä vuosisadan tulva ja koronakriisi samaan aikaan. Nyt järki käteen, vetosi Twitterissä Inarin kunnanjohtaja Toni K. Laine.

Viime viikonvaihteeseen ajoittunut koronaturistien vaellus sai myös Lapin poliisin vetoamaan kansalaisiin. Poliisi pyytääkin Facebookissa kansalaisia pysymään kotona, huolehtimaan käsihygieniasta, välttämään lähikontakteja ja tulemaan vasta sitten Lappiin, kun epidemia on ohi.

– Meillä Lapissa välimatkat ovat pitkät ja terveydenhuoltomme kapasiteetti pieni. Epäitsekkyys on päivän sana ja ohje pysyä kotona, koskee kaikkia kansalaisia, Lapin poliisi kirjoittaa.

Myös erään pohjoissuomalaisen riskiryhmään kuuluvan naisen avoin Facebook-päivitys sosiaalisessa mediassa on pysäyttävä.

”Täällä asuu ihmisiä, ei pelkkiä poroja. Me täällä Lapissa pestään käsiä kuin hullut eikä nähä kettään. Ei vanhoja vanhempiamme. Ei vammaisia sisaruksiamme. Ei ketään. Koska korona. Me ollaan yksin ja kotona. Niin kuin käskettiin. Koska korona. Me ollaan peruttu jo aikaa sitten kaikki omat matkamme Lapin hiihtokeskuksiin sekä muualle Suomeen ja ulkomaille. Tärkeät työreissut, isot juhlat, perhetapaamiset, odotetut lomat. Kaikki on peruttu tai ainakin siirretty hamaan tulevaisuuteen.”

”Miten tämä ei koske kaikkia? Meillä on täällä 13 hengityskonetta ja 180 000 ihmistä ja todella monella matka lähimpään sairaalaan kestää yli viisi tuntia. Nyt ihmiset joku järki. Ei mekään tulla nyt sinne etelään tai mihinkään muuallekkaan. Koko elämä on peruttu tältä keväältä ja se koskee meitä kaikkia.”

Tunturikylät ovat tyhjentyneet turisteista, mutta eri puolilla Lappia sijaitsevilla mökeillä riittänee kuitenkin edelleen matkalaisia.
Tunturikylät ovat tyhjentyneet turisteista, mutta eri puolilla Lappia sijaitsevilla mökeillä riittänee kuitenkin edelleen matkalaisia. (Kuva Fotolia)

Pohjoisen matkailukeskukset joutuivat niin sanottujen koronaturistien myötä myrskyn silmään ja tämän seurauksena hiihtokeskus toisensa jälkeen on ajanut toimintaansa alas. Muun muassa Levi, Ylläs, Pyhä, Ruka, Luosto, OlosPallas ja Ounasvaara ovat jo sulkeneet tunturikeskuksensa.

Suomen suurimman murtomaahiihtokeskuksen viittaa kantavalle Ylläkselle päätös lopettaa kausi kesken kovimman sesongin oli kova isku.

– Terveys edellä mennään, vaikka taloudellisesti tämä on meille monelle täydellinen katastrofi. Ylläs tyhjeni kerralla ja samalla tyhjenee myös tili. Mieli on nyt todella maassa, eräs matkailualalla pitkään ollut yrittäjä kertoo hiljaisena.

Yrittäjä ei halua nimeään julkisuuteen, sillä sosiaalisen median kautta tullut palauteryöppy on yrittäjän mukaan vielä henkisesti käsittelemättä.

– Törkyä tulee tupaan tuutin täydeltä. Meitä matkailusta toimeentulonsa saavista yrittäjistä on tehty rahan ahneita oman edun tavoittelijoita. Meitä on syyllistetty ja mustamaalattu kaikin mahdollisin tavoin, mutta näin ei ole. Tämä on meidän työtä. Tästä saamme toimeen tulomme, elätämme perheemme ja työllistämme myös muita.

Ylläksen alueella matkailualan toimintaa pyörittävä yrittäjä sanoo joutuneensa tekemään viimeisen viikon aikana elämänsä vaikeimpia päätöksiä.

– Edessä on työntekijöiden lomauttaminen. Se tekee todella kipeää, sillä minulla on ihanat työntekijät, joilla kaikilla on perhe elätettävään ja lainat maksettavina. Olen todella surullinen. Lisäksi asiakkaat soittavat linjat kuumina, peruvat varauksia ja vaativat rahojaan takaisin, yrittäjä kertoo kyyneleitä pyyhkien.

Oman painolastinsa toimintaan tuo myös se, että yritys oli ehtinyt varautua jo täysillä tulevaan kevätsesonkiin.

– Raaka-aineet on hommattu ja pakasteet täynnä tavaraa. Olimme kaikin puolin varautuneita ja valmiina aloittamaan vuoden tärkein etappi. Nyt kun kaikki pysähtyi ja valtiovalta ei tee ratkaisua ravintoloiden sulkemisesta, niin vakuutusyhtiötkin vetäytyvät vastuusta. Yrityksille räätälöidystä keskeytysvakuutuksesta ei ole mitään hyötyä. Kaikki menee omasta pussista.

Matkailuyrittäjä sanoo pattitilannetta kasvattavan entisestään myös sen, että korona on vienyt pohjan myös tulevan syksyn ruskamatkoilta.

– Kukaan meistä ei tiedä, kuinka pitkään korona jyllää, joten tulevaisuus on täysin auki. Olemme ja elämme todella hauraan langan varassa. Olotila on nyt lyöty. Niinpä toivoisin kaikkien matkailualan yrittäjien puolesta, että antakaa meidän nyt rauhassa toipua tästä lamaannuttavasta äkkipysähdyksestä ja kasata voimamme uuteen nousuun. Vaikka nyt ei siltä tunnu, niin yrittäjät pitävät Suomea jatkossakin pystyssä.

Koronan lamaannuttamiin lukeutuu myös Ylläksellä Jounin kauppaa pyörittävä Sampo Kaulanen. Yleensä hyvin julkisuusmyönteinen ja myös sosiaalisessa mediassa ahkeroiva Sampo oli tällä kertaa hyvin lyhytsanainen.

– Pahoittelen, mutta en kommentoi, en mitään enkä millään tavalla, kauppias tyytyi sanomaan ja toivottaa hyvää kevään jatkoa.

Lue myös: Uudellamaalla on selkeästi enemmän koronavirustartuntoja kuin muualla maassa – rajoituksia noudatettava tiukasti

Kommentoi Facebookissa