PELIT RAY:n järjestämien Nettipokerin SM-kilpailujen turnaussarjan avanneeseen Texas Hold’em turbo -turnaukseen osallistui lähes 650 pelaajaa. Kisa kesti neljä tuntia ja voittajaksi sinnitteli tamperelainen Timo Koistinen. Turnauksen kokonaispalkintopotti oli yli 25 600 euroa, josta Koistinen kuittasi itselleen 3 851 euroa.
– Osallistuin, koska turnaus sattui ajallisesti hyvin, ja suomenmestaruus viehätti, vaatimaton voittaja kertoo.
Illan pokeriturnaukseen hän osallistui kaverinsa luona. Koistisella ei omien sanojensa mukaan ollut pelissä mitään hätää.
– Peli parani koko ajan. Kun mukana oli enää parisenkymmentä pelaajaa, siirryin kärkijoukkoon ja siitä se sitten lähti. Suomenmestaruus tuntuu erittäin hyvältä, ja palkintopatsaalle on tilaa hyllyssä.
Tuore suomenmestari sanoo hurahtaneensa lajiin kymmenen vuotta sitten seuratessaan yliopistokaverinsa pelaamista. Hän kertoo pelaavansa pokeria viikoittain muun muassa netissä. Onnea oli Koistisella voittopäivänä muutenkin, aiemmin päivällä hän oli voittanut kavereidensa kanssa pitämänsä leikkimielisen kokkisodan pitkään kehittämällään salaisella pastareseptillä.
RAY:n järjestämissä kilpailuissa on 12 pääturnausta, joista jokaisen voittaja kuittaa itselleen palkintopotin lisäksi Suomen mestari -tittelin sekä pronssipatsaan. Timo Koistinen aikoo tavoitella myös muita mestaruuksia, listalla ovat ainakin suosikkilajissa Omahassa tänään sunnuntaina 6.11. pelattava turnaus sekä perjantaina 11.11. pelattava Texas Main Event ja isänpäivänä 13.11. pelattava Texas Highroller -turnaus.
Suurin takuupalkinto on luvassa tulevana perjantaina pelattavassa Texas Hold’em Main Event -turnauksessa, jossa pelataan sekä mestaruudesta että 50 000 eurosta.
Tänä vuonna on ensimmäistä kertaa mahdollisuus tavoitella nettipokerin mestaruuksia myös mobiililaitteilla kuten kännykällä.
– RAY:n nettipokerissa on voinut pelata mobiilisovelluksen kautta käteispelejä jo vuoden verran, ja elokuussa lisäsimme sovellukseen mahdollisuuden pelata myös turnauspokeria, kertoo RAY:n nettipokerin vanhempi tuotevastaava Matti Honkamäki.
Kommentoi Facebookissa