Kotitekoinen pommi räjähti Lontoon metrossa – poliisi tutkii terroritekona

Kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia, loukkaantuneet ovat saaneet pääasiassa palovammoja kasvoihinsa.

Kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia, loukkaantuneet ovat saaneet pääasiassa palovammoja kasvoihinsa. (Kuva AOP)

Räjähdys Parsons Greenin metroasemalle saapuvassa junassa ei vaatinut kuolonuhreja.

TERRORISMI Lontoon länsipuolella sijaitsevalla Parsons Greenin metroasemalla tapahtui perjantaina aamulla klo 8.21 räjähdys, kun metrojuna oli saapumassa asemalle.

Viranomaisten mukaan räjähdyksessä loukkaantui 22 ihmistä, joista 18 vietiin hoidettavaksi ambulanssilla ja neljä saapui sairaalaan itse. Kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia. Loukkaantuneet ovat saaneet pääasiassa palovammoja kasvoihinsa.

Sosiaalisessa mediassa on jaettu kuvaa valkoisesta savuavasta metallipurkista, joka on Lidlin muovikassissa. Kassista roikkuu myös muutamia irrallisia johtoja. BBC kertoo, että pommi olisi varustettu ajastimella, mutta viranomaiset eivät ole kommentoineet tietoa.

Lontoon poliisi tutkii räjähdystä kuitenkin terroritekona ja apulaispoliisipäällikkö Mark Rowley on vahvistanut, että räjähdyksen aiheutti itsetehty pommi. Pääministeri Theresa May on kutsunut iltapäivällä koolle myös hätätilaryhmä Cobran.

Kommentoi Facebookissa