EM-KISAT Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän kropassa ei ollut samaa terävyyttä EM-kisojen finaalissa Berliinissä, kuin mitä siinä oli kaksi päivää aiemmin karsinnassa. Mäkelä uusi Berliinissä kahden vuoden takaisten EM-kisojen yhdeksännen sijan tuloksella 14,01.
– Kroppa oli löysä, enkä minä saanut sitä hereille, Mäkelä totesi.
Syy terävyyden puutteeseen on tiedossa, mutta Mäkelän mukaan se on henkilökohtainen asia.
– En halua siitä valtakunnan puheenaihetta. Noita yhdeksänsiä sijoja on tarpeeksi. Olen pettynyt, Mäkelä purki tuntojaan.
Mäkelä ponnisti hiljattain Kalevan kisoissa ennätyksensä 14,31 ja venytti Berliinin karsinnassa 14,24. Euroopan mestaruuden vei Kreikan Paraskeví Papahrístou, joka ponkaisi 14,60.
Jenni Kankaan menestysmahdollisuudet keihäänheiton finaalissa pilasi karsintakilpailun viimeisessä heitossa torstaina yliojentunut ja kipeytynyt polvi. Hän oli kahdestoista tuloksella 54,92.
Kangas oli heittänyt karsinnassa kauden parhaansa 59,96. Kilpailun voitti Saksan Christin Hussong, joka kohensi ennätystään ensin karsinnassa lukemiin 67,29 ja sitten finaalissa lukemiin 67,90.
Seitsenottelija Maria Huntington kokosi 5731 pistettä, mutta se ei ottelijaa lohduttanut, kun lähelle 6000 pisteen tulos valui käsistä pituushypyssä. Huntington, joka on hyvä pituushyppääjä, jäi toisen päivän avauslajissa tulokseen 566.
Seitsenottelun voitti lajin MM- ja olympiavoittaja Nafissatou Thiam. Belgialainen moniottelun supernimi kokosi kauden kärkituloksen 6816 pistettä, Huntingtonin sijoitus oli 19.
Elmo Lakka otti askeleen lähemmäksi unelmaansa Berliinissä yleisurheilun EM-kisojen 110 metrin aitojen välierissä. Lakka oli välierässään viides ennätyksellään ja kotimaisella kauden kärkituloksella 13,60. Ennätys vei Lakan kaikkien aikojen kotimaan tilastossa viidenneksi.
Edellä on vielä muiden muassa Lakan valmentaja Antti Haapakoski, jonka ennätyksellä 13,42 olisi noustu Berliinin EM-kisoissa finaaliin. Sinne riitti aikavertailusta 13,45.
Simo Lipsasen loikat kantoivat Berliinin EM-kisojen kolmiloikan karsintakilpailusta loppukilpailuun. Lipsasen kahdesta mitatusta hypystä pisin kantoi 16,51, ja se toi karsinnassa 10. sijan ja jätti luottavaisen olon.
Janica Rauma juoksi Berliinin 3000 metrin esteissä komea ennätyksen 9.41,70. Se on kesän kotimainen kärkiaika ja vie Rauman kaikkien aikojen kotimaan tilastossa kolmanneksi. Ennätysparannus oli huima, kun aiempi oli 9.51,55. Finaalipaikkaan Rauman, 32, ei aika ei riittänyt. Sinne vaadittiin aikavertailusta 9.38,56.
Seiväshyppääjä Tommi Holttinen osoitti Berliinin EM-kisojen karsinnassa, että kykenee ajoittamaan kuntonsa arvokisoihin. Hän ylitti karsinnassa kesän parhaansa 551 ja oli kolmannellaan hyvin lähellä 561:n ylitystä. Holttinen päätyi ajetulle 13. sijalle, ja oli ensimmäinen loppukilpailun ulkopuolelle jäänyt hyppääjä.
Sara Kuivisto juoksi 1500 metrin alkuerässään yhdeksänneksi ajalla 4.11,39, jolla finaalipaikka jäi haaveeksi. Myöskään Krista Tervon ja Inga Linnan heitot eivät kantaneet loppukilpailuun moukarinheiton EM-karsinnasta.
- Lähde Suomen Urheiluliitto
Kommentoi Facebookissa