Saldona EM-kisoissa pistesijoja ja neljän tuhannesosan tappio – ”Vetter vissiin halusi olla Ruuskanen”

Antti Ruuskanen heitti keihäsfinaalissa 81,54, joka on hänen kesän toiseksi paras tuloksensa.

Antti Ruuskanen heitti keihäsfinaalissa 81,54, joka on hänen kesän toiseksi paras tuloksensa. (Kuva AOP)

Antti Ruuskanen ei ollut tyytyväinen tulokseensa, arvokisojen mitaliputki katkesi.

EM-KISAT Antti Ruuskanen jätti Berliinin Olympiastadionin kaksijakoisissa tunnelmissa. Kuudes sija keihäänheiton EM-finaalissa sinetöi paluun olkapääoperaation jälkeen lajin arvokisojen kärkinimien joukkoon, ei kuitenkaan sellaisella tuloksella, jota Ruuskanen oli itse suunnitellut.

–  Hyvänä päivänä sellainen yli 85 metriä olisi ollut mahdollinen, Ruuskanen totesi.

Torstaina finaalissa Ruuskanen heitti 81,54, joka on hänen kesän toiseksi paras tuloksensa. Kisan voittoon heitti olympiavoittaja Thomas Röhler, joka kiskaisi kolmannellaan 89,47. Saksan kaksoisvoiton varmisti Andreas Hofmann, joka sivalsi 87,60. Viron Magnus Kirt vei pronssin 85,96 kantaneella heitolla.

–  On se hyvin, mutta harmittaa, kun katkesi junioreiden ja aikuisten sarjan mitaliputkin, Ruuskanen arvioi EM-kisojen pistesijaa.

Kilpailun aikana Ruuskanen osoitti, että kykenee venymään, kun sitä tarvitaan. Hän heitti kolmannellaan 80,38 ja varmisti sillä, että on mukana kolmella viimeisellä kierroksella. Kisan pisin heitto tuli viidennellä kierroksella.

–  Kolmas heitto oli hyvä, mutta lähti kyntämään. Siinä oli kuitenkin parhaat tehot, Ruuskanen sanoi.

Kilpailun lopulla Ruuskasella oli erikoinen episodi, kun virkailija päästi Johannes Vetterin heittämään Ruuskasen vuorolla.

–  Sanoin siinä monta kertaa, että taitaa olla väärä mies heittämässä, mutta se ei vaikuttanut. Vetter vissiin halusi olla Ruuskanen tällä kertaa, Ruuskanen veisteli.

Topi Raitanen huipensi hienot ensimmäiset aikuisten EM-kilpailunsa juoksemalla 3000 metrin esteissä pisteille ja kahdeksanneksi, vaikka juoksija itse tunsi, ettei hänellä ollut paras päivänsä. Alkuerissä komean ennätyksensä 8.28,48 juossut Raitanen tuli finaalissa maaliin ajassa 8.40,11.

Ensimmäinen kilometri taitettiin hitaasti 3.02,31:een, mutta kahden kilometrin kohdalla väliaika oli jo 5.51,62. Reipastunut kärjen vauhti oli Raitaselle tällä kertaa liikaa.

– Jalat oli vähän tyhjät. Alkuun lähdettiin hiljaa, heti tunsin, ettei ole paras päivä. Lähdin kuitenkin taistelemaan. Lopussa ei löytynyt ihan sellaista kiriä kuin alkuerässä, mutta ei tämä huonosti ollut, Raitanen sanoi.

Loppukirissä säpäkästi vielä Viron Kaur Kivistikin ohittanut Raitanen sanoi päättäneensä ennen kilpailua, ettei häviä virolaiselle, tanskalaiselle, norjalaiselle tai ruotsalaiselle – eikä hävinnyt.

Nooralotta Neziri päätyi 100 metrin aitojen välierässään neljänneksi, samalla ajalla 12,94 kolmanneksi tulleen Puolan Karolina Koleczekin kanssa ja putosi finaalista 0,004 sekunnin erolla.

– Harmittaa enemmän kuin nelossija, Nooralotta Neziri huokaili.

Jatkoon meni erän kaksi parasta. Vielä maalissa Neziri toivoi olevansa kiinni jatkopaikassa ajan perusteella, mutta kaikkiaan neljä juoksijaa päätyi välierissä samaan loppuaikaan 12,94. Koleczek vei finaalipaikan ajalla 12,931, toiseksi nopeimman eli Nezirin aika oli 12,935.

  • Lähde Suomen Urheiluliitto

Lue myös: Pyörtymisiä, oksentelua ja paareilla tiputukseen – mutta Topi Raitanen juoksi erävoittajana finaaliin!

Kommentoi Facebookissa