FORMULA 1 Monzan F1-kilpailussa nähtiin vaarallinen tapahtuma, kun Max Verstappen ja Lewis Hamilton osuivat toisiinsa. Verstappenin Red Bull -auto ajautui Hamiltonin Mercedes-auton päälle.
Halo-turvakaari saattoi pelastaa Hamiltonin hengen sen estettyä Verstappenin pyörän osumisen Hamiltonin päähän. Hamilton valitteli kisan jälkeen niskakipuja.
Kilpailun tuomaristo piti Verstappenia syyllisenä. Verstappen saikin tulevaan Sotshin osakilpailuun kolmen lähtöruudun pudotusrangaistuksen.
Verstappen ei sulattanut päätöstä. Hänen mielestään mukaan kyse oli puhtaasti kilpailutilanteesta. Hamilton oli taas toista mieltä ja katsoi Verstappenin aiheuttaneen piittaamattomuudellaan vaaratilanteen.
Kolari on jakanut mielipiteitä. Verstappenin ja Hamiltonin kilpakumppani, Alpine-tallissa ajava Fernndo Alonso katsoi, että molemmat olivat yhtä syyllisiä.
– He ovat kaksi mestaruudesta taistelevaa kuljettajaa, jotka ajavat koko ajan äärirajoilla. Se oli kilpailutilanne, jossa molemmat tekivät sen, mitä pitikin. Se ei poikennut paljoakaan niistä viidestä tai kuudesta tilanteesta, jotka näimme jo kilpailun alkupuolella, Alonso sanoi.
Hamilton ja Verstappen kolaroivat tällä kaudella aiemmin jo Silverstonen kilpailussa. Alonson mukaan se oli erilainen tilanne, koska nopeutta oli siinä tilanteessa paljon enemmän. Nyt kolaroitiin hitaammassa vauhdissa.
Formula ykkösten vuoden 1996 maailmanmestari Damon Hill oli toista mieltä. Hän piti Verstappenia syyllisenä.
– Minun on sanottava, ettei hänellä (Verstappen) ei ollut mitään mahdollisuutta onnistua ohituksessa. Ainoa johtopäätös on, että hän saattoi ajatella ”minun on otettava hänet pois kisasta”, Hill sanoi Sky Sportsin mukaan.
Hill korostaa, ettei halua syyttää ketään, mutta Verstappen ei halunnut hävitä kisaa, koska on MM-pistejohdossa. Hän on viisi pistettä Hamiltonia edellä. Siksi spekulointeja syntyy tahallisuudesta.
Verstappenin ja Hamiltonin kolaroineissa ei ole F1-sarjan historiaa tarkastellessa uutta. Ayrton Senna ja Alain Prost ratkaisivat maailmanmestaruuden kohtalon keskinäisellä kolarilla 1989 ja 1990.
Vuonna 1989 Suzukassa mestaruuden voitti Prost, kun Senna hylättiin. Suzukassa 1990 Senna ratkaisi kolarissa mestaruuden edukseen.
Michael Schumacher ja Damon Hill osuivat toisiinsa 1994 ja 1995 useammankin kerran. Schumacher ratkaisi ensimmäisen mestaruutensa Adelaidessa 1994 edukseen kolaroimalla Hillin autoon. Jerezissä 1997 hän yritti samaa temppua Jacques Villeneuvea vastaan, mutta epäonnistui.
Verstappenin ja Hamiltonin kolaroinnit tuovat Formula ykkösille ainakin lisää julkisuutta. Umpitylsästä sarjasta ei enää voi puhua.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Dramaattinen kisa Monzassa – Valtteri Bottas palkintopallille
Kommentoi Facebookissa