ASUMINEN Aika ajoin vuokra-asunnoissa sattuu vahinkoja. Esimerkiksi asunnon ulko-ovi voi rikkoutua tai avain hukkua, eikä epäonninen suihkuun nukahtaminenkaan ole harvinaisuus. Kuka on tällöin vastuussa huoneiston korjaamisesta ja toisaalta tästä aiheutuvien jopa useiden tuhansien eurojen kustannusten korvaamisesta – vuokralainen, vuokranantaja vai taloyhtiö?
Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä muistuttaa korjausvastuun ja korvausvastuun eroista. Vahingon sattuessa tärkeintä on ensin selvittää, kenellä on kunnossapitovastuu eli vastuu asunnon korjaamisesta. Lain olettaman mukaan taloyhtiön kunnossapitovastuulla ovat rakenteet, eristeet ja perusjärjestelmät, kuten vesiputket ja sähköt. Osakkaan vastuulla taas ovat huoneiston sisäosat.
Tämän jälkeen arvioitavaksi tulee vahingonkorvausvastuu eli se, onko joku oman laiminlyöntinsä, huolimattomuutensa tai tahallisuutensa perusteella korvausvastuussa aiheutuneista korjauskuluista. Esimerkiksi sairauskohtauksesta seuranneissa vahingoissa näin ei ole.
Vuokralaisen aiheuttaessa vahingon taloyhtiön vastuulla oleville osille, on korjausvastuu taloyhtiöllä. Jos vuokralainen on toiminut huolimattomasti tai tahallisesti, voi taloyhtiö vaatia vuokralaiselta vahingonkorvausta korjauskuluista. Vuokranantajalla ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti vastuuta tällaisista kustannuksista taloyhtiölle, jos hän ei ole itse toiminut huolimattomasti.
– Tämä korkeimman oikeudenkin ratkaisussaan vuonna 2016 vahvistama oikeusohje pääsee usein unohtumaan. Valitettavan usein vuokralaisen rikottua huoneiston ulko-oven tai nukahdettua suihkuun taloyhtiön korjauskuluja yritetään periä vuokranantajalta, vaikka tällä ei ole ollut osaa eikä arpaa vahingon syntymiseen, Penttilä harmittelee.
Penttilä kuitenkin muistuttaa, että vahinkotilanteita on erilaisia ja joissakin olosuhteissa lopputulos voi olla erilainen kuin edellä on kerrottu. Vuokranantaja voi oman moitittavan toimintansa perusteella olla vahingonkorvausvastuussa vuokralaisen aiheuttamasta vahingosta. Näin voi olla, jos vuokranantaja on tietoisena siitä, että vuokralainen hoitaa huoneistoa huonosti, puutu moitittavaan menettelyyn tai esimerkiksi ryhdy toimiin vuokrasuhteen päättämiseksi.
Säännöllistä velvollisuutta tarkistaa huoneiston kuntoa vuokrasuhteen aikana ei vuokranantajalla ole, vaan vuokranantaja voi luottaa vuokralaisen hoitavan huoneistoa huolellisesti.
– Vuokranantajan kannattaa oman selustansa turvaamiseksi tarkistaa huoneisto kuitenkin vähintään vuokralaisten vaihtuessa, Penttilä muistuttaa.
Lue myös: Vuokranantaja voi joutua korvaamaan vuokra-asunnon vahinkoja – vuokralaisen valinta minimoi riskejä
Kommentoi Facebookissa