ONNETTOMUUS Sisä-Suomen poliisilaitos on suorittanut esitutkintalain mukaisen selvityksen kuolemaan johtaneesta ulosajosta elokuussa 2022 järjestetyssä Keuruun RalliCupissa. Selvityksen perusteella asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.
Esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella on syytä epäillä, että rikos on tehty. Lain esitöissä todetaan, että rikosta on syytä epäillä, kun asioita huolellisesti harkitseva ihminen havaintojensa perusteella päätyy tällaiseen tulokseen.
Ulosajo oli tapahtunut erikoiskokeella oikealle kaartuvassa mutkassa. Ulosajanut ralliauto oli lähtenyt heittelehtimään liian suuren korjausliikkeen seurauksena mutkassa tapahtuneen ajovirheen jälkeen. Tämän jälkeen auto oli ajautunut mutkan loputtua vasemmalle puolelle ojaan, osunut paikalla olleeseen puukasaan ja törmännyt ojan penkereellä olevaan puuhun.
Auto oli jäljistä päätellen sekä silminnäkijähavaintojen perusteella mennyt hyvin lyhyen matkaa ojassa, josta auto oli kimmonnut puuhun katto edellä. Autossa oli mittavat vauriot ja autosta oli pelastustoimen johdosta leikattu katto irti pelastustoimien mahdollistamiseksi. Ulosajon seurauksena auton kartanlukija menehtyi ja kuljettaja loukkaantui vakavasti.
Ajoneuvo oli FIA/AKK-vaatimukset täyttävässä kunnossa, hyväksytetty katsastuksessa ja siinä oli AKK:n kilpailuissa vaadittavan tasoiset turvakaaret. Tapahtumapaikalta on saatu runsaasti kuvamateriaalia, jonka perusteella on pääteltävissä, että onnettomuusauton vauhti ei poikkea muiden kilpailijoiden käyttämästä nopeudesta tapahtumapaikalla.
Tutkinnanjohtaja on tehnyt asiassa päätöksen, minkä mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta ja näin olleen asiassa ei suoriteta esitutkintaa.
Lue myös: Kuolemaan johtanut rallionnettomuus – ulosajon seurauksena kartanlukija menehtyi
Kommentoi Facebookissa