LEMMIKIT Äänekoskella sijaitseva rintamamiestalo on kuin luotu koiraperheen kodiksi. Tontti on tilava ja toimintaneliöitä riittää myös sisätiloissa. Vastaanotto on ystävällinen ja mieleen painuva, sillä koirahuoneen portin takaa katselee viisi uteliasta silmäparia.
Vieras toivotetaan tervetulleeksi kevyellä haukahduksella, mutta sitäkin innokkaammalla hännän vispaamisella. Labradorinnoutajat Sylvi, Eila, Martta ja Heikki sekä australianpaimenkoira Pipsa ovat tottuneet ihmisiin. Jopa blondeihin.
Koiraviisikon emäntä Vera Hepomäki on silmin nähden onnellinen karvaisista kavereistaan. Elämä olisi aika tasapaksua ilman näitä veijareita.
– Heikki ja tytöt tuovat taloon suurta iloa, mutta samalla myös työtä ja vastuuta. Arki saa koirien myötä aivan uudet, mutta sitäkin opettavaisemmat askelmerkit, Vera luonnehtii hymyillen.
Labradorinnoutaja on rotuominaisuuksiltaan lupsakka ja lahjakas metsästyskoira, jolla on Veran mukaan vahva työmotivaatio.
– Tehtävästä riippumatta tehoa ja tahtoa riittää. Myöskään itsetunnossa ei ole moittimista.
Vainun voimalla
Veran viisikosta Sylvi, 10, ja hänen tyttärensä Eila, 6, ovat tällä hetkellä virkavapaalla virallisista tehtävistään. Sylvi on kunnostautunut ammattipätevyyden hankkineena homekoirana Kannuksen maaseutuoppilaitoksesta ja astui virkaan noin kuusi vuotta sitten.
– Koulutus kesti vajaat 1,5 vuotta. Tämän jälkeen hankimme vuoden ajan kokemusta vieraan palveluksessa ja muutaman vuoden ajan toimimme myös itsenäisinä homekoirayrittäjinä, homekoiraohjaajan koulutuksen hankkinut Vera kertoo.
Työpari Vera ja Sylvi toimivat aktiiviaikoinaan tiiviissä yhteistyössä rakennusalan ammattilaisten kanssa.
– Leipä lohkesi vainun voimalla. Kiersimme Suomea ja tarkistimme kiinteistöjä. Toimeksiannot tulivat joko myytäviin kohteisiin tai julkisiin kiinteistöihin. Käytännössä teimme remonttikartoituksia ja tarkistimme home-epäilyjä.
Vaikka työskentely tapahtui sisätiloissa, niin etsintä oli Veran mukaan kuitenkin kohtalaisen haastavaa.
– Sylvi on opetettu tunnistamaan kaksikymmentä yleisintä hometyyppiä, mutta käytännössä niitä on satoja.
Kosteusmittaria tehokkaampi
Homeen tunnistaminen ja paikallistaminen vaatii koiran ja ihmisen saumatonta yhteistyötä.
– Ohjaajana minun täytyi osata tulkita Sylvin antamia viestejä ja tämä taito kehittyy vain ajan ja kokemusten kautta, Vera tietää kertoa.
Tarkan vainun ansiosta koira voi olla hometta etsiessä jopa kosteusmittaria tehokkaampi apuväline. Koulutettu kuono pystyy esimerkiksi tunnistamaan kuivuneen kasvuston.
– Homekoirana Sylvi on luontainen lahjakkuus. Hyvä itsetunto, tarkka nenän käyttö ja työmotivaatio maustettuna pitkäjänteisyydellä ovat vahvuuksia, joiden avulla Sylvi selvitti vaikeimmatkin tehtävät. Myös teräksen kovista hermoista on tässä työssä etua.
Vaikka koulutus on sama, niin jokaisella homekoiralla on kuitenkin oma työskentelytyylinsä. Ohjaajan ominaisuudessa Vera on aina kiinnittänyt huomiota myös Sylvin toimintatapoihin.
– Ikävuodet tuovat työskentelyyn oman toimintavarmuutensa. Sylvi teki kiinteistöissä erittäin tarkkaa ja perusteellista työtä. Jos kulku oli esteetön, koira kävi käytännössä koko kiinteistön lävitse, Vera selvittää.
Siinä vaiheessa kun etsintä tuotti tuloksen, Sylvi ilmaisi löydöksen panemalla kohteen äärelle makuulle.
– Jos hometta oli runsaasti, myös käytös muuttui vilkkaammaksi, Vera jatkaa.
Uusi sukupolvi vuoroon
Homekoira Sylvillä riitti ruuhkavuosina nuuskittavaa.
– Keikkaa oli ihan kivasti. Etsiminen oli kuitenkin sen verran vaativaa, että ikävuodet huomioon ottaen Sylvi haluaa pitää nyt pitämättömät pekkas-, pakkas- ja juhannuslomat kerralla pois. Virkavapauden päättymispäivä ei ole vielä tiedossa, Vera sanoo hymyillen.
Reilun kolmen vuoden ikäinen Heikki keskittyy metsästykseen tai paremminkin luonnon ihmeellisyyksien ihannointiin. Heikin paras ystävä Martta, 12, on taas eläkkeellä oleva ammattinäyttelijätär.
Mustaksi blondiksi luonnehditulla Martalla oli puolen vuoden kiinnitys Kom-teatteriin. Viimeiseksi esitykseksi jäi tunteikas roolisuoritus Suru-koirana näytelmässä Kaikki isäni hotellit.
Heikki on luonteeltaan herkkä eikä pojalla ole ymmärrettävistä syistä myöskään omia mielipiteitä. Heikki on kuitenkin loistava seurakoira ja mainio isä.
– Lieneekö uravalinta sitten isyydessä, sillä Heikin ja Eilan yhteisestä Heila-pennusta ollaan kouluttamassa Tullin ensimmäistä ase- ja räjähdekoiraa, Vera selvittää hymyillen.
Heila aloittaa työnsä Tullin palveluksessa lähiaikoina. Myös vaatimattomalla, mutta aina niin onnellisella Eilalla tulevaisuus on päivänkirkas. Äitiyden uuden roolin myötä elämänarvot muuttuivat.
Labradorirouva on kouluttautunut perhoskoiraksi, mutta on tällä hetkellä perhesyistä virkavapaalla.
– Mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin vietti vetää takaisin maastoon. Eila on nimittäin alansa rautainen ammattilainen etsiessään täpläsiilikäs-nimistä perhoslajiketta, Vera selvittää.
Keikkapalkkio lähiruokana
Vuosien saatossa laumansa johtajaksi edenneestä Sylvistä on kuoriutunut itseään ja ammattiaan arvostava koiraleidi. Erivapaudet korostuvat muun muassa siinä, että Sylvi saa nukkua lajitovereistaan erillään, omassa sängyssään.
– Sylvi on oman tiensä kulkija, sympaattinen pikkudiiva. Hän tietää arvonsa ja osaa käyttää sitä myös hyödykseen. Sylvillä on omat säännöt ja jos joku asia ei miellytä, koiraneiti kääntää selkänsä ja menee naapuriin, Vera paljastaa naureskellen.
Ainutlaatuinen elämänasenne korostui aikoinaan virka-aikana myös Sylvin keikkapalkkioissa.
– Sylvi ei välittänyt alan työehtosopimuksista. Koiraleidi keikkaili pelkällä ruokapalkalla. Sen verran löytyi kuitenkin vaatimustasoa, että Sylvi arvosti ja arvostaa edelleen lähiruokaa. Maapallon kiertäneille, korealaislähtöisille siankorville Sylvi kääntää selkänsä.
Hepomäen perheen tuorein vahvistus on reilun vuoden ikäinen australianpaimenkoira, Pipsa.
– Pikkuneiti on meidän kaikkien silmäterä. Myös labbisnelikko on ottanut rodusta poikkeavan lajitoverinsa ihanasti vastaan. Jos kaikki menee mallilleen, niin Pipsasta tulee vielä paimenkoirien A-ryhmää.
Kommentoi Facebookissa