KOLUMNI Kun saa aivohäiriön ja päättää suunnata uniikisti kirkollispyhinä Tallinnaan, homma on suositeltavaa hoitaa ajoissa. Tai pakettimatkana.
Viikon varoitusajalla saimme könttänä ostetut biljetit kaksi kertaa halvemmalla kuin suoraan laivayhtiöltä. Ja kun Tampere-Helsinki-Tampere -erikoiskokeen bussikyydin hinta oli 90 senttiä naama, ihmettelin lähinnä mistä nämä firmat tekevät rahansa.
Enää en kuitenkaan ihmetellyt, ketkä näitä pakettimatkoja oikein käyttävät. Juuri ne stereotypiset Viron matkaajat, jotka sinäkin tiedät, vaikka et tunne.
Kaikki muut hyypiöt, paitsi lippispäiset ja hupparia pitävät nuoret.
***
Jos jo aamuseitsemältä taistelee hengestään kolmannen täyden bussin ovensuussa, kun kymmenen kiinalaista näyttää joukon voimaa, niin tietää mitä on edessä. Hikeä, äärimmilleen ahdettua matkustusmukavuutta ja myötähäpeää. Kolme tuntia Radio Iskelmää. Stereotypioiden allekirjoitusta.
Ja maailman yksiselitteisimmät ohjeet, kuinka ”bussiin tuodaan kolme kollia eikä mitään metrisiä tiilikärryjä” ja sen, että ”ennakkotilauslomakkeeseen laitetaan oma, eikä kaverin nimi.” Kylkeen lyödään SuperAlkon kahden pinnan alekoodit. Kyllähän se asiansa ajaa: tonnilla kun ostaa, niin kaksi laatikkoa enemmän omistaa.
***
En henkilökohtaisesti ymmärrä seuraavia asioita: Miksi puolen tunnin kahvitauolta pitää palata myöhässä? Senkö takia, että saa suutaan avaamatta vaatteet päällä sadan silmän huomion? Tai miksi terminaalissa täytyy tehdä virtahepojen maratonjuoksua muistuttava rataennätys, kun Seesam aukenee? Senkö takia, että laiva odottaa vielä puoli tuntia satamassa? Ja miksi keski-ikäisen on pakko laulaa karaokessa Sannin Että mitähän v*ttua, kahta viimeistä sanaa painottaen, kello 12:25 perjantaiaamuna?
Senkö takia, että seuraavana vuoroon tuleva miesseksiä äänihuulillaan tihkuva kandidaatti kuulostaa enemmän Olli Lindholmilta kuin Olli itse?
Eniten hermolihasta ohimosta koettelee se, että firman juhliin lähetetyssä porukassa mollataan opiskelijat, haukutaan naiset, ja iloitaan kuinka yksi työkaveri ei päässyt mukaan. Samalla kun meille muille todistetaan v*ttu-sanan maailmanennätystä. Jos kirjoittaisin Googlen kuvahakuun sanan ’juntti’, löytäisin vieressä mölyävän häiskän hakutulosten ensimmäiseltä sivulta. Rannalle jääneellä kaverilla kävi todennäköisesti pirun hyvä tuuri.
***
Taidan olla se kuuluisa tekopyhyys. Istun kankku homeessa pelikoneen ja pelastusveneen väliin jäävässä baarin nurkassa, josta kuin kullankaivaja Klondikessa löysin istumapaikan. Kaikilla muilla on ollut kivaa – ja se on fakta, kun ympärilleen katsoo. Tässä näpytellessä tuli mieleen, että ehkä olen vain kateellinen. Kukin tallaa tavallaan, välillä muiden Adidaksia murjoen.
Laiva saapuu pian Tallinnaan. Taidan lähteä potkimaan puluja ja myymään huumeita.
- Kirjoittaja on tamperelainen opiskelija ja basisti
Kommentoi Facebookissa