Lahdessa käsittämätön farssi CHL-ottelussa

Kuva SM-liiga

Pelicansin ja Vitkovicen ottelu jouduttiin keskeyttämään jääongelmien takia. CHL:n mainokset eivät olleet ehtineet jäätyä.

JÄÄKIEKKO Euroopan jääkiekon mestareiden liigasssa CHL:ssä alkoivat tiistaina pudotuspelit, mutta Lahdessa kaikki ei mennyt putkeen.

Pelicansin ja tshekkiläisen Vitkovicen Ottelua ehdittiin pelata vain noin 11 minuuttia, kunnes Lahden jäähallista petti jää, eikä ottelua pystytty jatkamaan

CHL:ssä käytetään eri mainoksia kuin kotoisessa SM-liigassa, joten jäämainokset oli pitänyt vaihtaa ennen ottelun alkua. Kenttä ei ollut kuitenkaan ehtinyt kunnolla jäätyä, joten jää petti pahasti keskialueella.

Lopulta mainokset päätettiin repiä jään alta kokonaan pois. Sen jälkeen kenttää ryhdyttiin jäädyttämään uudelleen.

Tämä projekti osoittautui kuitenkin aivan liian paljon aikaa vieväksi. Ottelu jouduttiinkin perumaan kokonaan.

Paikalta julkaistu videokuva kertoi tilanteen toivottomuudesta. Jää oli kelvottomassa kunnossa.

Veeti Kantoluoto jakoi viestipalvelu X:ään videon, missä Ile Varmavuokin on tarttunut kolaan ja yrittää auttaa parhaansa mukaan. Varmavuo tunnetaan muun muassa paikallisradion selostajana, kenttäkuuluttajana ja hän juontaa myös Pelicansin lehdistötilaisuudet.

Keskeytyshetkellä tilanne oli 0-0, mutta Vitkovice sai ottelusta luovutusvoiton. Ensi viikolla Tshekissä Ostravassa pelattavaan otteluun Vitkovice lähtee 3-0 -johtoasemasta. Jatkopaikka ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.

Lue myös: Jokereilta kova ratkaisu – ei hae SM-liigapaikkaa nykyisillä ehdoilla

Kommentoi Facebookissa