ELÄINVARKAUS Lounais-Suomen poliisille on tehty ilmoitus, jonka mukaan tuntematon nainen anasti keskiviikkona lapselta kissan Turun jokirannassa. Poliisi pyytää asiasta havaintoja.
Ilmoituksen mukaan perheen 8-vuotias lapsi oli ulkoiluttamassa valjain varustettua valkoista kissaa Aurajoen rannassa Tuomaansillan luona torstaina kello 14.30 aikaan. Lapsi kompastui, minkä jälkeen paikalle tuli tuntematon nainen tiedustelemaan lapsen vointia. Nainen esittäytyi eläinlääkäriksi ja kertoi vievänsä kissan poliisilaitokselle. Tämän jälkeen nainen otti kissan syliinsä ja lähti kävelemään sen kanssa pois paikalta.
Rikoskomisario Aleksi Sulkko Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että asiaa tutkitaan tällä hetkellä epäiltynä varkautena. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja mahdollista tekijää.
– Ilmoitustietojen perusteella kyse on varsin moitittavasta teosta, sillä kissa on anastettu lapsen hallusta. Vaikka lain mukaan eläintä pidetäänkin irtaimena esineenä, on lemmikin menettämisellä usein omistajalle suuri merkitys. Kissa kun on perheenjäsen, Sulkko pohtii.
Poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan kissan anastanut henkilö on noin 30-vuotias pitkä nainen, jolla on vaaleat, olkapäiden yli ulottuvat hiukset ja luomi kasvoissa oikealla puolella. Tapahtumahetkellä hänellä oli päällään sininen paita ja legginsit.
Kissa on kokovalkoinen 6–7-vuotias kollikissa, jolla on vaaleanruskeat silmät. Kissa on varovainen vieraita ihmisiä ja kovia ääniä kohtaan.
Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikista asiaan liittyvistä havainnoista sähköpostilla vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp– tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655. Jos havaitsee anastetuksi epäillyn kissan, asiasta voi ilmoittaa poliisille soittamalla hätänumeroon 112.
Kommentoi Facebookissa