ENERGIAJUOMAT Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on lähettänyt S-ryhmälle, Keskolle ja Lidlille kirjelmän, jossa hän muistuttaa energiajuomien myyntirajoituksen tärkeydestä.
– Kauppojen on syytä muistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositus, jonka mukaan kauppojen tulisi kieltää energiajuomien myynti alle 16-vuotiaille. Keskustellessani asiasta erityisesti yläkoululaisten kanssa on ollut ilo huomata, että nuoret itse toivovat jämäköitä myyntirajoituksia. He näkevät, millaisia ongelmia osalle ikätovereista energiajuomat aiheuttavat, Kurttila toteaa.
Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn mukaan noin 11 prosenttia peruskoulun 8.–9. luokan pojista ja 5 prosenttia tytöistä juo energiajuomia 3–5 päivänä viikossa ja 7 prosenttia pojista ja 3 prosenttia tytöistä lähes päivittäin.
– Saan säännöllisesti yhteydenottoja huoltajilta, jotka toteavat valtion suositusten myyntikielloista olevan tehottomia. Havaintojeni mukaan vain K-kauppiailla on ollut johdonmukaista otetta rajata energiajuomien myyntiä lapsilta.
Kun asiantuntijat suosittelevat Suomeen energiajuomien myyntirajoituksia lasten hyvinvoinnin tukemiseksi, mutta väljät suositukset eivät tehoa, on Kurttilan mielestä lainsäätäjän otettava asiaan kantaa.
– On väärin sälyttää vastuu kauppiaille, kun tarvittaisiin sitovaa ja selkeää lainsäädäntöä. Kannattaa tunnistaa, että Liettuassa on vuonna 2014 kielletty energiajuomien myynti alle 18-vuotiaille. Suomen on syytä seurata tätä esimerkkiä, Kurttila esittää.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan energiajuomat ovat verrattavissa tavallisiin virvoitusjuomiin kofeiinia lukuun ottamatta. Lasten ja nuorten elimistö reagoi kofeiiniin aikuisia voimakkaammin ja energiajuomat yhdistettynä alkoholiin aiheuttavat erityisesti nuorilla terveysriskin.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan kofeiinin päivittäisen saannin tulisi alle 18-vuotiailla jäädä enintään 50 milligrammaan, mikäli kofeiiniriippuvuuden syntymistä halutaan ehkäistä. Tämä tarkoittaa käytännössä noin yhtä desilitraa suodatinkahvia, puolta litraa kolajuomaa tai puolta tölkkiä energiajuomaa päivässä.
Euroopan elintarviketurvallisuusviraston EFSA:n selvityksen mukaan nuorilla energiajuomien käyttäjillä on usein univaikeuksia, väsymystä, päänsärkyä ja muita oireita. Suomessa energiajuomien käyttö on eurooppalaista keskitasoa.
Kommentoi Facebookissa