TERVEYS Lapsuusiän syövän hoito on yksi modernin lääketieteen suurista menestystarinoista. Pahanlaatuisesta sairaudesta pysyvästi paranevien osuus on neljässä vuosikymmenessä noussut noin 85 prosentin tasolle. Monissa lasten syöpätyypeissä pystytään Suomessa tänä päivänä parantamaan lähes kaikki potilaat.
Helmikuun 15. päivänä vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää, jonka tarkoituksena on levittää tietoutta lasten syöpäsairauksista sekä nostaa esille vakavan sairauden vaikutuksia koko perheeseen ja lähipiiriin. Lasten syövät ovat harvinaisia. Vuosittain Suomessa noin 150 lasta sairastuu syöpään. Kolmasosa heistä hoidetaan Hyksissä.
– Tehtävänämme yliopistollisena keskussairaalana on jatkuvasti etsiä uusia ja parempia hoitokeinoja sairastuneille lapsille. Viimeisen 3–4 vuoden aikana olemme liittyneet mukaan moniin tutkimus- ja hoito-ohjelmiin saavuttaaksemme entistä paremmat hoitotulokset, sanoo osastonylilääkäri Kim Vettenranta Lasten syöpäosasto K10:lta.
Ohjelmissa on nykyisin mukana jo noin 60 prosenttia potilaista. Helsingin lasten syöpäosastolle 2016 tulleista 50 uudesta syöpäpotilaasta 27:ää hoidettiin jossakin tutkimusohjelmista. Vuonna 2017 lasten syöpäosaston tavoitteena on päästä mukaan neljään uuteen tutkimukseen.
– On ensiarvoisen tärkeää varmistaa suomalaisten lapsipotilaiden pääsy mukaan tieteen eturintamassa kulkeviin, kansainvälisiin tutkimus- ja hoito-ohjelmiin. Näitä ovat muun muassa korkean riskin neuroblastooma, aivokasvaimet sekä lapsuusiän lymfoomat, Vettenranta jatkaa
Lasten syöpätutkimus keskittyy tällä hetkellä hoidon pitkäaikaisvaikutusten vähentämiseen parhaimman ennusteen omaavilla lapsilla sekä uusien hoitomuotojen (mm. immunologiset soluhoidot) käyttöönottoon niillä lapsilla, joilla ennuste paranemisen suhteen on nykyisellään huonompi.
Helsingin Lastenklinikan lasten syövän hoitotulokset kuuluvat maailman parhaan 10 prosentin joukkoon. Suurin syy hoitotulosten korkeaan tasoon on vuosikymmeniä jatkunut tiivis pohjoismainen ja kansainvälinen tutkimus- ja hoito-ohjelmayhteistyö. Syövän lääkehoidon, tukihoitojen ja säde- ja leikkaushoidon kehittyminen ovat myös vaikuttaneet merkittävästi hoitotuloksiin 1980-luvulta alkaen
Lastenklinikan tulokset ovat lapsuusiän akuutin lymfaattiseen leukemian (ALL) osalta maailman parhaimmistoa ja akuutin myelooisen leukemian (AML) osalta erinomaista kansainvälistä tasoa. Tulokset ovat jopa paremmat kuin muissa pohjoismaisissa keskuksissa. Myös aggressiivisen neuroblastooman hoitotulokset ovat parantuneet viime vuosina nopeasti ylittäen nykyisellään jo 80 prosentin tason.
Lasten syöpäosastolla tehdään noin 25 kantasolusiirtoa vuosittain, mikä on Pohjoismaiden suurimpia määriä. Allogeenisia kantasolusiirtoja käytetään pahanlaatuisia veritauteja sekä vaikeita synnynnäisiä veren muodostuksen sekä immuunijärjestelmän tauteja sairastavien potilaiden hoidossa. Autologista kantasolusiirtohoitoa käytetään vaikeimpia, pahanlaatuisia kiinteitä kasvaimia sairastavien potilaiden hoitoon. Kantasolusiirroista istukkaveren kantasoluilla on yli 20 vuoden kokemus ja niitä on tehty 44.
Kommentoi Facebookissa