JÄÄKIEKKO Uudella laajennetulla NHL-kaudella aloittava Vegas Golgen Knights ilmoittaa pelaajavalintansa keskiviikkona 21. kesäkuuta samassa yhteydessä, kuin järjestetään liigan palkintogaala.
Viikonvaihteessa julkaistiin muiden joukkueiden listat niin sanotuista suojaamattomista pelaajista, joiden joukosta Vegas voi tehdä valintansa. Joukkueet saivat suojata omasta joukkueestaan seitsemän hyökkääjää, kolme puolustajaa sekä maalivahdin, tai vaihtoehtoisesti kahdeksan kenttäpelaajaa ja maalivahdin.
Ensimmäisen ja toisen vuoden NHL-tulokkaita ei tarvinnut suojata, ei myöskään sopimuksettomia NHL-varauksia. Osa listalla olevista pelaajista ei pelannut viime kaudella NHL:ssä, vaan esimerkiksi farmiliigassa, KHL:ssä ja jopa Suomessa.
Vegas on kertonut haluavansa neuvotella muiden 30 joukkueen kanssa, eikä vain viedä tiettyjä pelaajia rikkoen vastustajan kokoonpanon. Lehtitiedoissa vahvimmin Las Vegasiin lähtijänä on ollut Anaheim Ducksin suomalaispuolustaja Sami Vatanen. Luottopuolustajan siirtoon saattaisi näin liittyä myös esimerkiksi tulevaisuuden varausvuoroja.
Maalivahteja on vapaiden suomalaisten joukossa jopa seitsemän, kokeneen mutta loukkaantumisista kärsineen Kari Lehtosen johdolla ehdolla ovat Antti Niemi, Antti Raanta, Harri Säteri, Christopher Gibson, Joonas Korpisalo sekä Henri Kiviaho. Suojattuja ovat esimerkiksi Nashvillen Pekka Rinne ja Bostonin Tuukka Rask.
Puolustajista valittavissa ovat Jyrki Jokipakka, Petteri Lindbohm, Ville Pokka sekä Jani Hakanpää. Pittsburghin kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja Olli Määttä on suojattu.
Hyökkääjissä tarjolla on tulivoimaa sekä haalarikentän miehiä. Paikkakuntaa saattaa vaihtaa Jussi Jokinen, Jori Lehterä, Erik Haula, Miikka Salomäki, Teemu Pulkkinen, Lauri Korpikoski, Iiro Pakarinen, Joonas Nättinen, Henri Ikonen tai Teemu Hartikainen. Minnesotan kaksikko Mikael Granlund ja Mikko Koivu on suojattu, samoin kuin esimerkiksi Toronton Leo Komarov.
Suojaamattomien listalla oleminen ei tarkoita, että oma joukkue haluaisi päästä eroon pelaajasta. Kaikki eivät pystyneet suojaamaan niitä pelaajia, jotka halusivat pitää. Siksi Vegas kertoi olevansa halukas neuvotteluihin saadakseen muita etuja.
Kommentoi Facebookissa