LASTENHOITO Valitettavan moni avio- ja avoliitto päättyy Suomessa eroon. Tilastokeskuksen mukaan avioerojen määrä on Suomessa pysynyt yli 20 vuoden ajan lähes samantasoisena, vaikkakin pientä noususuuntaa on avioerojen määrässä tilastojen valossa nähtävillä tarkasteltaessa viime vuosien avioerojen määriä.
Ensimmäisestä avioliitostaan vuonna 2015 eronneet naiset olivat Tilastokeskuksen mukaan keski-iältään hieman yli 40-vuotiaita ja miehet lähes 43-vuotiaita. Tämän ikäisillä pariskunnilla on usein perheissään pieniä lapsia, minkä vuoksi onkin erityisen tärkeää miettiä, kuinka lastenhoito järjestetään jatkossa vanhempien asuessa eri osoitteissa.
Mahdollisuuksien mukaan tulisi pyrkiä siihen, että vanhempien välit pysyvät erosta huolimatta hyvinä ja että lastenhoito pystytään järjestämään siten, että molemmat vanhemmat sekä lapsi itse ovat ratkaisuun tyytyväisiä.
Lasta ei tulisi koskaan syyllistää vanhempien erosta. Vaikka vanhemmat eroavat toisistaan, he eivät eroa lapsestaan.
Millaisia haasteita liittyy lastenhoitoon vuoroviikoin?
Nykyisin on yhä yleisempää, että lapsiperheessä tapahtuneen eron jälkeen lastenhoito järjestetään vuoroviikoin molempien vanhempien kotona. Aikaisemmin erotilanteessa isien tapaamiset lastensa kanssa saattoivat olla melko satunnaisia, mutta nykyisin suositaan usein lastenhoitoa vuoroviikoin, jolloin isät ovat samalla viivalla äitien kanssa.
– Ennen moni avioeroperheen lapsi saattoikin kokea, että avioeron myötä suhde isään jäi etäiseksi. Nykysysteemin ehdoton etu on, että parhaimmillaan se antaa lapselle mahdollisuuden luoda yhtä vahvat siteet molempiin vanhempiinsa siitäkin huolimatta, että vanhemmat ovat eronneet, sanoo Laura Tasa Babysitter.fi-palvelusta.
Babysitter-palvelua ylläpitävät vanhemmat. Palvelu tuo yhteen saman naapuruston vanhemmat, lapsenvahdit ja lastenhoitajat siten, että lastenhoito voidaan järjestää yhdessä.
Onko ratkaisu lasten kannalta optimaalisin, riippuu varmasti paljon lapsesta itsestään, vanhempien keskinäisistä väleistä sekä siitä, kuinka kaukana vanhemmat asuvat toisistaan eron jälkeen. Lasten joutuessa siirtymään viikosta toiseen kahden kodin välillä, he saattavat kokea epävarmuutta siitä, missä heidän kotinsa oikeastaan onkaan.
– Tutut ja rakkaat tavarat saattavat unohtua toiseen kotiin ja jos tämä koti sijaitsee kovin kaukana, voi niiden hakeminen olla mahdotonta ennen seuraavan viikon kodinvaihtoa. Lapsi saattaa kokea raskaana sen, että hänen tulee pakata tärkeimmät tavaransa ja siirtyä kodista toiseen viikoittain, Laura Tasa jatkaa.

Kouluikäiselle lapselle kaveripiiri on tärkeä
Kouluikäisten lasten kohdalla kodin vaihtaminen viikoittain voi olla erityisen haastavaa – erityisesti, jos vanhemmat muuttavat eron jälkeen kauas toisistaan.
Kouluikäiselle lapselle oma kaveripiiri on entistä tärkeämpi, minkä vuoksi olisikin tärkeää, että lapsi saisi mahdollisuuksien mukaan pitää tästä kaveripiiristä kiinni. Tutun kaveripiirin pysyvyydellä voi olla yllättävän suurta vaikutusta lapsen selviytymiseen vanhempien avioeron aiheuttamien negatiivisten tunteiden ja tapahtumien keskellä.
Lapsen koulua ei ole myöskään mahdollista vaihtaa viikosta toiseen ja sama koskee lapsen päivähoitopaikkaa. Vanhempien onkin mietittävä, miten lasten kuljetus kouluun tai päiväkotiin onnistuu molempien vanhempien luota.
Jos lapsella on jokin erityisen rakas harrastus, olisi hyvä pyrkiä pitämään huolta myös harrastuksen jatkuvuudesta molempien vanhempien vuoroviikolla. Päiväkoti-ikäisten lasten osalta on hyvä muistaa, ettei vuoroasumista suositella alle kahden vuoden ikäisille lapsille lainkaan.
Yhteydenpito molempiin vanhempiin tuo turvaa
Yhä useampi eronnut pariskunta ratkaisee vuoroviikoin tapahtuvan lastenhoidon toisenlaisella tavalla, siten, että kotia eivät vaihdakaan lapset, vaan vanhemmat. Tällöin lapsi saa pitää tutun kotinsa sekä tutun kaveripiirinsä, minkä lisäksi hänellä säilyy kiinteä yhteys kumpaankin vanhempaansa.
– Vanhemmilta järjestely vaatii toki joustavuutta eikä se välttämättä onnistu, jos ero on tapahtunut kovin myrskyisissä merkeissä. Tässä ratkaisussa molempien vanhempien on luotettava toisiinsa sekä kodin- että lastenhoitajina ja molempien on pystyttävä keskustelemaan esimerkiksi kulujen jakamiseen ja kodinhoitoon liittyvistä asioista, Laura Tasa Babysitteristä toteaa.
On tärkeää, että lapsi saa pitää yhteyttä kumpaankin vanhempaansa sovitulla tavalla. Toisen vanhemman vuoroviikolla voidaan yhteyttä pitää puhelimitse tai vaikkapa Skypen välityksellä. On hyvä, jos myös toisen vanhemman vuoroviikolla lapsi saa halutessaan tavata toista vanhempaansa. Esimerkiksi yhteinen harrastus voi antaa tähän hyvän tilaisuuden.

Jos lapsi kaipaa sitä vanhempaa, josta hän on kulloinkin erossa, saattaa vanhemman valokuva tuoda lapselle lisälohtua ja -turvaa. Sama koskee lapsen tärkeimpiä tavaroita, kuten unilelua.
Molempien vanhempien on kunnioitettava toistensa sääntöjä. Joistakin säännöistä, kuten lapsen nukkumaanmenoajasta, olisi hyvä sopia yhdessä. Tämä tuo lapsen elämään perusturvallisuutta.
Vanhempien keskinäinen kunnioitus
Vaikka vanhempien välit olisivat tulehtuneet, ei kummankaan vanhemmista tulisi mustamaalata toista lapselle. Lapsen ei pidä joutua tilanteeseen, jossa hänen pitäisi valita puolensa vanhempien välillä.
Lapsen tulisi elää ilmapiirissä, jossa hän voi puhua luontevasti toisessa kodissaan kokemistaan asioista. Ei ole lapselle hyväksi, jos hän joutuu elämään kahtia jakautunutta, pirstaleista, elämää. Sama kunnioituksen periaate koskee myös vanhempien mahdollisia uusia kumppaneita.
Molempien vanhempien on pysyttävä kartalla siitä, miten lapsen päiväkodissa tai koulussa on mennyt ja mitä lapselle itselleen kuuluu.
– Vaikka vanhempien parisuhde ei onnistunutkaan, voidaan lastenhoito tästä huolimatta hoitaa asiallisesti ja pariskunta voi avioerosta huolimatta onnistua hyvässä vanhemmuudessa. Parasta olisi vaihtaa lasta koskevat kuulumiset siten, että myös lapsi kuulee, mitä toisella vanhemmalla on hänestä kerrottavana, Laura Tasa muistuttaa.
Jos vanhempien välit ovat kuitenkin kovin riitaisat, voi esimerkiksi viestivihon käyttäminen olla järkevä valinta. Lapsen ei koskaan pitäisi toimia viestinviejänä eronneiden vanhempiensa välillä.
Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että lastenhoidon järjestäminen vuoroviikoin lapsen paras huomioon ottaen vaatii vanhemmilta jonkin verran joustavuutta ja runsaasti hyvää tahtoa. Näin on mahdollista järjestää lastenhoito vuoroviikoin siten, että koko perhe hyötyy järjestelystä ja voi hyvin.
Kommentoi Facebookissa