KORIPALLO Lauri Markkanen jatkoi huippuvireessä Yhdysvaltain koripalloliiga NBA:ssa heittämällä 19 pistettä ja hakemalla 8 levypalloa, kun Chicago Bulls hävisi Cleveland Cavaliersille pistein 112–119. Markkanen teki NBA-historiaa ollen ensimmäinen pelaaja, joka ylsi kymmeneen onnistuneeseen kolmoseen ensimmäisen kolmen pelinsä aikana.
Markkanen syttyi ilmiliekkeihin ensimmäisellä puoliajalla upottaen kovalla tarkkuudella kolmosia yksi toisensa jälkeen. Jo ensimmäiseen puoliaikaan 17 pistettä tehnyt Markkanen johdatti joukkueensa kovaan taisteluun supertähti LeBron Jamesin Cavaliersia vastaan, mutta kolmesti peräkkäin NBA:n finaaleihin yltänyt kotijoukkue käänsi päätösneljänneksellä voiton itselleen.
Markkanen sai peliaikaa 31 minuuttia, joiden aikana hän heitti kolmosensa tarkkuudella viisi kahdeksasta yrityksestä ja pelitilanneheittonsa kokonaisuudessaan 7/12. Ottelussa 19 pistettä ja kahdeksan levypalloa haalinut suomalainen sai selostajilta lempinimen ”King of the North” ja kirjasi yhden torjunnan.
Kentän todellinen kuningas oli kuitenkin yksi kaikkien aikojen koripalloilijoista eli LeBron James, joka heitti 34 pistettä ja jakoi 13 syöttöä.
– Häntä vastaan pelaaminen on unelmien täyttymys, koska olen katsonut häntä pienestä lähtien. Hän on aika vaikea puolustettava, Markkanen sanoi hymyillen pelin jälkeen.
Bulls on nyt pelannut kolme ottelua, joista saldona on yhtä monta tappiota. Seuraava mahdollisuus avausvoittoon on jo torstain ja perjantaina välisenä yönä, kun Bulls palaa kotikentälleen kohtaamaan Atlanta Hawksin.
- Lähde Suomen Koripalloliitto
Kommentoi Facebookissa