JÄÄKIEKKO Suomi voitti Izvestija-turnauksen perinteitä tihkuvan Venäjän perinteikkään joulunalusturnauksen kaadettuaan viimeisessä ottelussaan Venäjän maalein 3-2. Sakari Manninen ratkaisi ottelun jatkoajan lopulla.
Manninen kaadettiin läpiajosta hänen yrittäessään osua tyhjiin. Tilanteesta tuomittiin automaattisesti maali, eikä tuomarointia voinut protestoida.
Venäjän 2-2 -tasoitusmaalissa sen sijaan kyseenalaisuutta riitti yllin kyllin. Slava Voinovin maalia ei olisi pitänyt hyväksyä, koska venäläispelaaja osui Suomen maalivahtiin Harri Säteriin ja esti tämän torjuntatyöskentelyä.
Ottelun toinen päätuomari näyttikin heti maalin jälkeen, että osuma hylätään, mutta Venäjä haastoi tuomion. Tarkastelun jälkeen maali hyväksyttiin, mikä oli suorastaan käsittämätöntä.
Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen kävi kuumana. Syytä olikin, koska kyse oli melkoisesta tuomarifarssista.
Suomi joka tapauksessa voitti ja ansaitsi voittonsa. Suomen hahmoja ottelussa olivat kaksi maalia tehnyt Manninen sekä maalivahti Säteri. Suomen avausmaalin oli tehnyt ensimmäisessä erässä Waltteri Merelä.
Venäjän joukkueen asuvalinta hämmästytti, sillä joukkue pelasi Neuvostoliiton 1960-70 -lukujen punavalkoisessa peliasussa. Paidoissa luki CCCP-teksti.
Kyseessä oli Venäjän jääkiekkoliiton juhlaturnaus. Täyttäähän Venäjän jääkiekkoliitto joulukuussa 75 vuotta.
CCCP hallitsi aikoinaan Izvestija-turnauksia suvereenisti, mutta joskus kömmähdyksiäkin sattui. CCCP-paitojen juhlan aikaan tuli kuluneeksi sopivasti 75 vuotta, kun Suomi joulukuussa 1971 voitti ensi kertaa Neuvostoliiton. Tämä Leijonien 4-2 -voittoon päättynyt ottelu pelattiin juuri Izvestija-turnauksessa 1971.
Toisen kerran Suomi voitti Neuvostoliiton Izvestija-turnauksessa 1986. Viisi vuotta myöhemmin Neuvostoliitto hajosi.
Venäjän Suomi on pystynyt voittamaan arvokisoissa useasti, mutta Moskovan turnauksen voitto on ollut suomalaisille harvinaista herkkua. Turnausvoitto oli suomalaisille vasta kolmas.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Leijonat kellisti Kanadan väkevällä esityksellä – ottelulla saattoi olla isokin merkitys
Kommentoi Facebookissa