JÄÄKIEKKO Suomen jääkiekkomaajoukkueelle tarjottiin MM-kisojen toisessa ottelussa kissahiirileikkiä, jota seuratessa heräsi kysymys, miksi tällainen ottelu piti pelata. Tasoero Suomen ja Britannian välillä oli aivan liian suuri.
Mutta Leijonat puraisi pakkopullaa kunniakkaasti. Tuloksena oli MM-historian kolmas voitto Britanniasta lopputuloksen oltua Prahassa 8-0.
Ensimmäinen erä oli hieman vaikeampi. Ottelun ja samalla Leijonien kisaurakan avausmaali syntyi ajassa 16.14, kun Oliwer Kaski laukoi sinisen tuntumasta ja kuuluisaan kiekkosukuun kuuluva Oliver Kapanen ohjasi kiekon verkon perukoille.
Leijonien toinen maali oli lähes ensimmäisen toisinto. Kaski laukoi jälleen siniseltä ja nyt vuorostaan Jesse Puljujärvi ohjasi kiekon rysään. Maali syntyi, kun toista erää oli pelattu minuutti ja 15 sekuntia.
Leijonien 3-0 -maali oli todella upea: kapteeni Mikael Granlund järjesti ylivoimalla tekopaikan Jere Innalalle, joka tälläsi verkot tötterölle ajassa 24.52.
Leijonat paineli ottelun puolivälin tuntumassa jo 4-0 -johtoon tutun kuvion päätteeksi. Veto viivasta ja Juuso Riikola siirsi kiekon sisään. Puljujärvi kuittasi syöttöpisteen.
Ja lisää tuli, kun Puljujärvi ja Kapanen olivat taas asialla. Puljujärvi syötti ja Kapanen survoi parin yrityksen päätteeksi Leijonat 5-0 -johtoon maalin kulmalta. Toista erää oli pelaamatta siinä vaiheessa 3.59.
Leijonien toisen erän huiman ilotulituksen sai kunnian päättää kokenut kaksikko. Granlund tarjoili ja Olli Määttä sivalsi ranteella. Lukemat olivat toisella erätauolla 6-0.
Mikko Lehtonen sivalsi Leijonien seitsemännen osuman tolpan kautta, kun päätöserää oli pelattu reilut kuusi minuuttia. Granlund kuittasi samalla jo ottelun neljännen syöttöpisteensä.
Kapanen kruunasi komean kypärätemppunsa kuusi minuuttia myöhemmin. Hänet valittiin Suomen joukkueen parhaaksi pelaajaksi.
Maalivahti Emil Larmi piti nollan. Larmille kertyi 14 torjuntaa ottelussa, joka maalivahdille on haastava, kun vastustaja luo tilanteita niin vähän.
Suomella on koossa kahdesta ottelusta neljä pistettä. Avausottelussa Tshekki voitti rankkarikisan jälkeen suomalaiset 1-0.
Leijonat kohtaa maanantaina Norjan. Ottelu alkaa klo 17.20 Suomen aikaa.
Lue myös: Leijonat jäi maaleitta – Tshekki voitti rankkareilla
Kommentoi Facebookissa