JÄÄKIEKKO Suomen jääkiekkomaajoukkue on aloittanut vakuuttavasti Tanskassa pelattavat MM-kisat. Etelä-Koreasta ei odotetusti ollut Leijonille vastusta, mutta myös astetta kovempi Latvia oli pelkkä vastaantulija.
Ensimmäisen erän jälkeen Suomi johti jo kolmella maalilla, eikä Latvia päässyt missään vaiheessa lähelle vaikka sai hetkittäin kohtalaisen pyörityksenkin aikaiseksi. Toisessa erässä Suomen neljännen maalin jälkeen turhautunut latvialaiskannattaja heitti jo kenkänsä kaukaloon.
Suomen joukkueen kakkosketju Veli-Matti Savinainen – Sebastian Aho – Teuvo Teräväinen vastaa teholtaan vähintään puolta joukkuetta, sillä jokainen ketjun jäsen teki ottelussa kaksi maalia. Turnauksen pistepörssiä johtavan Sebastian Ahon pisteet turnauksessa ovat nyt 4+6=10.
Latvian lohdutusmaalin lukemiin 1–8 teki kolmannen erän puolivälissä Rihards Bukarts siniviivalaukauksella maskissa olleen Ville Husson taakse. Loppulukemat olivat näin samat kuin Etelä-Koreaa vastaan.
Suomen joukkueella on maanantaina välipäivä. Seuraavaksi vastaan asettuu tiistaina Norja, joka voitti illan ottelussaan voittolaukauskisassa Saksan.
Kommentoi Facebookissa