JÄÄKIEKKO Leijonat ei edelleenkään pystynyt kaatamaan Ruotsia MM-kisoissa kotikentällään. Ruotsi voitti ottelun rankkarikisan päätteeksi lukemin 3-2.
Ensimmäisessä erässä Ruotsi siirtyi 1-0 -johtoon vanhanaikaisella. Seattle Krakenin NHL-puolustaja Adam Larsson pääsi vapaasti häärimään maalin takana ja laittoi kiekon Harri Säterin taakse.
Toisessa erässä Leijonat selkeästi paransi otteitaan. Mikko Lehtonen tasoitti 1-1:een Ruotsin maalivahdin Magnus Hellbergin imaistua laukauksen.
Suomi siirtyi toisessa erässä myös 2-1 -johtoon. Sami Vatanen pääsi vapaasti luistelemaan maalin edustalle ja laittoi Mikko Lehtosen tarjoilusta sisään.
– En kyllä muista, että vähään aikaan olisin tehnyt maalin tuollaisesta pakki-pakki -tilanteesta Vatanen naurahti.
Leijonien johto ei kestänyt loppuun saakka. Kolmannessa erässä Joel Kellman ohjasi tasoitusmaalin.
Ottelu eteni voittolaukauskisaan saakka. Siinä ainoa onnistuja oli Ruotsin Emil Bemström.
Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen oli pettynyt tappioon, mutta näki pelissä hyviä asioita. Hänen mukaansa Leijonien peli kulki toisessa ja kolmannessa erässä ihan hyvin.
Ruotsi on voittonsa myötä vahvoilla lohkovoittoon. Leijonillakin on toki mahdollisuutensa lohkovoittoon, jos Yhdysvallat, Norja tai Latvia pystyisi kaatamaan Ruotsin.
Teksti Otto Palojärvi, Tampere
Lue myös: Vielä yksi vahvistus tuli NHL:stä – Leijonien MM-ryhmä nyt valmis
Kommentoi Facebookissa