Leijonat tositoimiin parhaalla joukkueellaan 2025 ja 2026

Leijonat ja Kanada kaukalossa MM-kisojen puolivälierässä. (Kuva Jääkiekkoliitto)

NHL järjestää 2025 parhaiden pelaajien maajoukkueturnaukseen ja päästää pelaajansa ainakin kaksiin seuraaviin olympiakisoihin.

JÄÄKIEKKO NHL ja sen pelaajayhdistys NHLPA tiedottivat perjantaina, että NHL järjestää neljän maan parhaiden pelaajien turnauksen 2025 ja päästää pelaajansa Milanon 2026 olympialaisiin.

Samalla NHL vahvisti, että sen pelaajat ovat mukana myös 2030 talviolympiakisoissa, jotka todennäköisesti järjestetään Ranskassa.

NHL on edellisen kerran ollut mukana olympialaisissa Sotshissa 2014. NHL päästi pelaajansa viisiin olympialaisiin 1998-2014, mutta jäi Pyeongchangin kisoista 2018 sopimuserimielisyyksien takia ja Pekingin 2022 kisat jäivät NHL:ltä lopulta väliin koronapandemian takia, vaikka kisoille NHL oli näyttänyt jo vihreää valoa.

Olympialaisten lisäksi NHL-kiekkoilijat nähdään myös neljän maan turnauksessa helmikuussa 2025. Mukana turnauksessa ovat Suomi, Kanada, Yhdysvallat sekä Ruotsi. Turnaus pelataan Pohjois-Amerikassa ja siihen osallistuvat vain NHL-kiekkoilijat.

Neljän maan turnaus kantaa nimeä NHL 4 Nations Face-Off. Uuden turnauksen myötä NHL:ssä ei järjestetä ensi vuonna ollenkaan tähdistöpelitapahtumaa.

Lue myös: Suomen Olympiakomiteasta kommentoitiin Pariisin kisojen mitaliodotuksia

Kommentoi Facebookissa