Leijonat valittu MM-kisoihin – Juuse Saros kieltäytyi

Leijonat ja Kanada kaukalossa MM-kisojen puolivälierässä. (Kuva Jääkiekkoliitto)

Leijonien MM-ryhmä valittiin sunnuntaina Suomen voittoon päättyneen EHT-turnauksen jälkeen.

JÄÄKIEKKO Suomen maajoukkue ensi perjantaina Tshekissä alkavaan miesten MM-turnaukseen ilmoitettiin sunnuntaina. Ennen lopullisia valintoja Leijonat saavutti EHT-turnausvoiton kaadettuaan Ruotsin voittolaukauskisan jälkeen 4-3.

NHL:stä on MM-Leijonissa mukana neljä pelaajaa. Puolustaja Olli Määttä sekä hyökkääjät Mikael Granlund, Jesse Puljujärvi ja Valtteri Puustinen. Nashville Predatorsin maalivahti Juuse Saros sanoi kisoille ei.

Mukana MM-kisoissa on myös 17-vuotias suurlupaus Konsta Helenius. Hän on pelannut tällä kaudella jo kahdet nuorten MM-kisat.

Osa MM-leirityksen läpikäyneistä pelaajista joutui jättämään maajoukkueen sunnuntaina päättyneen Tshekin EHT-turnauksen jälkeen. Torstain Tshekki-ottelussa loukkaantuneen TPS-hyökkääjä Markus Nurmen lisäksi MM-kisoista jäivät rannelle puolustajat Atro Leppänen, Aleksi Matinmikko, Axel Rindell ja Tobias Winberg sekä hyökkääjät Julius Mattila, Joona Luoto ja Eemeli Suomi.

– Lopullisen joukkueen valitseminen on aina vaikeaa, sillä taitavia, sitoutuneita pelaajia jää väkisin kokoonpanon ulkopuolelle. Koko johtoryhmän puolesta iso kiitos leirityksessä mukana olleille pelaajille, jotka eivät tällä kertaa tulleet valituksi lopulliseen kisajoukkueeseen, päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi tiedotteessa.

Sunnuntaina julkistettu ryhmä matkustaa Prahaan maanantaina suoraan Tshekin EHT-turnauksesta Brnosta. Mahdollisesti täydennystä tulee vielä NHL:stä, jos Dallas Stars häviää pudotuspelien seitsemännen ottelun sunnuntaina.

MM-joukkueeseen voi nimetä 22 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia. Ensimmäiset kisapassit leimataan kisojen aattona torstaina.

– Seuraamme toki vielä NHL:n pudotuspelien yön ottelun, mutta lähtökohta on, että tänään julkistettu ryhmä pelaa kisoissa, Leijonien GM Jere Lehtinen sanoo.

MM-kisat alkavat perjantaina 10. toukokuuta, jolloin Suomi kohtaa Prahan klo 21.20 alkavassa iltaottelussa Tshekin. MM-finaali pelataan 26. toukokuuta.

Lue myös: HJK:n surkeille otteille jatkoa – fanit buuasivat

Suomen kokoonpano Tshekin MM-turnauksessa

Maalivahdit:
29 Harri Säteri, EHC Biel, NLA
30 Lassi Lehtinen, MoDo Hockey, SHL
32 Emil Larmi, Växjö Lakers HC, SHL

Puolustajat:
2 Rasmus Rissanen, Örebro HK, SHL
3 Olli Määttä, Detroit Red Wings, NHL
4 Mikko Lehtonen, ZSC Lions, NLA
7 Oliwer Kaski, HV71, SHL
18 Vili Saarijärvi, SCL Tigers, NLA
33 Veli-Matti Vittasmäki, Tappara Tampere
50 Juuso Riikola, SCL Tigers, NLA
82 Jesper Mattila, KalPa Kuopio

Hyökkääjät:
12 Jere Innala, Frölunda HC, SHL
15 Juha Jääskä, HIFK Helsinki
19 Konsta Helenius, Jukurit Mikkeli
21 Patrik Puistola, Jukurit Mikkeli
24 Hannes Björninen, Örebro HK, SHL
25 Pekka Jormakka, Jukurit Mikkeli
39 Jesse Puljujärvi, Pittsburgh Penguins, NHL
48 Valtteri Puustinen, Pittsburgh Penguins, NHL
57 Arttu Hyry, Kärpät Oulu
64 Mikael Granlund, San Jose Sharks, NHL
71 Ahti Oksanen, IK Oskarshamn, SHL
79 Oliver Kapanen, KalPa Kuopio
80 Saku Mäenalanen, SCL Tigers, NLA
81 Iiro Pakarinen, HIFK Helsinki

Kommentoi Facebookissa