Leijonien jatkoaikatappion tuomarivirhe puhuttaa – ”Törkeä ja ulosajon arvoinen rike”

Jukka Jalosen luotsaamat Leijonat johtavat lohkoaan jääkiekon MM-kisoissa.

Jukka Jalosen luotsaamat Leijonat johtavat lohkoaan jääkiekon MM-kisoissa. (Kuva AOP)

Päävalmentaja Jukka Jalonen raivostui Yhdysvaltain voittomaalia edeltäneestä tilanteesta.

JÄÄKIEKKO Suomen sai jääkiekon MM-kisoissa Kosicessa Slovakiassa kahden voitokkaan ottelun jälkeen yhden pisteen jatkoaikatappiossa USA:ta vastaan, mutta amerikkalaisten voittomaalin syntyminen puhutti pitkään.

Ottelu alkoi maalinsuulle Kevin Lankisen sijaan vaihdetulle 22-vuotiaalle kärppävahdille Veini Vehviläiselle mahdollisimman epäonnekkaasti. Vain 50 sekuntia ottelun alusta  Brady Skjein siniviivalaukaus yllätti maalivahdin. Avauserän puolessa välissä Johnny Gaudreau vei USA:n jo 2–0-johtoon miinuskulmasta.

Suomi kavensi vielä avauserän lopussa Harri Pesosen maalilla ja toisessa erässä Niko Ojamäen ylänurkkalaukaus tasoitti ottelun. Ratkaisu siirtyi lopulta jatkoajalle, jossa molemmilla joukkueilla oli mahdollisuutensa.

Ottelu ratkesi Leijonien kannalta hieman katkerasti, kun USA:n Clayton Keller kaatoi Juhani Tyrväisen jalkapyyhkäisyllä Suomen puolustussiniviivan kohdalla. Suomalaiset hieman lopettivat pelaamistaan odottaessaan jäähyä, ja Dylan Larkin laukoi kiekon Veini Vehviläisen kainalosta verkkoon.

– Törkeä ja ulosajon arvoinen rike. Takajalka, joka on 5+20 minuuttia automaattisesti. Tuomari näki sen viiden metrin päästä, mutta vähän siinä tuomarilta lirahti housuun. Hän ei uskaltanut viheltää, päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi Yle Urheilulle.

Yhdysvallat voitti näin ottelun maalein 3–2, mutta Suomi sai yhden pisteen jatkoaikatappiosta. Ottelussa kohdanneet NHL:n tulevan varaustilaisuuden kärkikaksikoksi uumoillut Suomen Kaapo Kakko, 18, ja USA:n Jack Hughes, 17, jäivät ilman pisteitä, mutta suomalaisen otteet kentällä olivat vakuuttavampia.

MM-turnaus jatkuu Suomen osalta torstaina Tanskaa vastaan.

Lue myös: Leijonat kaatoi MM-kisaisäntä Slovakian – hattutempun tehnyt Kaapo Kakko maalipörssin kärkeen!

Kommentoi Facebookissa