Levänluhdassa haudattiin ihmisiä veteen – tutkijat ihmettelivät luita ja pääkalloja 150 vuoden ajan

Levänluhdan rautakautisesta lähteestä löytyneiden ihmisten alkuperä haluttiin selvittää.

Levänluhdan rautakautisesta lähteestä löytyneiden ihmisten alkuperä haluttiin selvittää. (Kuva Anna Wessman)

Isonkyrön Levänluhtaan haudattujen ihmisten DNA on lähellä nykysaamelaisten DNA:ta.

KALMISTO Rautakaudella, noin 300 vuotta ajanlaskun alun jälkeen, Isonkyrön Levänluhdan alueella tehtiin jotain poikkeavaa. Siellä haudattiin ihmisiä veteen ja tapaa jatkettiin ainakin 400 vuoden ajan.

Kun paikallisilla pelloilla kaivettiin ojaa 1800-luvun puolivälissä, nousi maasta ihmisen pääkalloja ja muita luita. Luut olivat säilyneet hapettomassa, rautapitoisessa vedessä lähes täydellisinä. Arkeologit, historioitsijat ja paikallinen väestö ovat ihmetelleet löytöä jo yli 150 vuoden ajan.

Vuonna 2010 Helsingin yliopiston monitieteinen tutkimusryhmä päätti yrittää selvittää uudelleen Levänluhdan arvoitusta, sillä Levänluhta on kansainvälisestikin poikkeuksellinen, uhrilähteeksi epäilty paikka, josta on löytynyt noin 75 kg tummanpunertavia luita. Dosentti Anna Wessmanin johtamalla ryhmällä oli tavoite selvittää keitä Levänluhtaan oli haudattu, miksi heidät oli haudattu poikkeavalla tavalla ja kauas muusta asutuksesta ja miksi veteen.

Nyt, usean vuoden tutkimustyön jälkeen, ryhmä raportoi projektinsa tuloksia Nature-lehden uusimmassa numerossa osana laajempaa kansainvälistä tutkimusta, jossa selvitettiin Siperian asuttamista ja väestöhistoriaa käyttäen muinaisia, 600–31 000 vuotta vanhoja ihmisluita.

– Omassa osuudessamme halusimme erityisesti selvittää Levänluhdan rautakautisesta lähteestä löytyneiden ihmisten alkuperää, sanoo tutkimusta johtanut dosentti Anna Wessman.

Ihmisten alkuperää selvitettiin uusimman muinais-DNA -teknologian avulla, josta Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen osastolla oli kiinnostuttu myös rikos- ja tunnistustutkimusten vuoksi. Professori Antti Sajantila kertoo, että tutkimuksen alkuvaihe oli haastava.

– DNA-tutkijoille oli turhauttavaa, kun emme aluksi edes itse pystyneet toistamaan omia tuloksiamme, kertoo Sajantila ensimmäisistä kokeista laboratoriossa.

Tutkimusmenetelmät kehittyivät kansainvälisessä yhteistyössä nopeasti ja suomalaisten alkuperäistulokset osoittautuivat oikeiksi. Oli kuitenkin yllätys, että kolmen Levänluhdan vesikalmistoon haudatun vainajan perimässä oli selkeitä samankaltaisuuksia nykysaamelaisten kanssa.

Näytti siis siltä, että Isonkyrön alueella oli ollut saamelaisasutusta hyvin varhain: radiohiiliajoitusten mukaan luut kuuluivat 500–700-luvuilla kuolleille ihmisille. Tulos olisi ensimmäinen fyysinen osoitus saamelaisasutuksesta näinkin eteläisessä Suomessa.

Seuraava kysymys olikin: olivatko he paikallisia, muualta muuttaneita tai mahdollisesti vain vieraita läpikulkumatkalla? Tämän varmistamiseksi tarvittiin DNA-tuloksista riippumaton tutkimus. Ratkaisu löytyi yksilöiden hammaskiilteestä.

– Hampaisiin tallentuneet strontiumisotooppikoostumukset viittaavat siihen, että yksilöt olivat viettäneet lapsuutensa Levänluhdan ympäristössä. Tämän päivän eteläpohjalaisten perimä on sekoitus itäistä uralilais- ja läntistä skandinaaviperimää, ja myös yhden Levänluhdan vainajan perimä muistutti tämän päivän skandinaaveja, kertoo intendentti Laura Arppe Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratoriosta.

Tutkimusprojekti sai rahoitusta Emil Aaltosen säätiöltä ja siihen osallistui Helsingin yliopiston tutkijoita useasta oppiaineesta ja laitoksesta. Tässä julkaisussa mukana olivat Anna Wessman, Kristiina Mannermaa ja Tarja Sundell arkeologian oppiaineesta, Antti Sajantila, Jukka Palo ja Mikko Putkonen oikeuslääketieteen oppiaineesta ja Laura Arppe Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Lue myös: Tutkimus paljastaa: saamelaisissa ja suomalaisissa on samaa siperialaista perimää – joka näkyy nykyäänkin

Kommentoi Facebookissa