TERVEYS Maailman terveysjärjestö WHO on asettanut kansainvälisen tavoitteen, jonka mukaan lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen lisääntyminen pysähtyvät vuoteen 2025 mennessä. Lihavuus kuitenkin yleistyy Suomessa erityisesti työikäisillä, yli 30-vuotiaista vain neljännes on normaalipainoisia. Näyttää siltä, että WHO:n tavoitteeseen ei Suomessa päästä ilman aiempaa tehokkaampia ehkäisytoimia.
FinTerveys 2017 -tutkimuksessa yli 30-vuotiaista miehistä 72 prosenttia ja naisista 63 prosenttia oli vähintään ylipainoisia. Miehistä 26 prosenttia ja naisista 28 prosenttia oli lihavia. Lähes joka toinen aikuinen oli vyötärölihava. Vyötärölihavuus on erityisen haitallista terveydelle. Tasaisemman 2000-luvun alun vaiheen jälkeen lihavuus on viime vuosina yleistynyt erityisesti työikäisessä väestössä eli 30−64-vuotiailla.
Ylipainoisuus on Suomessa yleistä myös lapsilla, 2–16-vuotiaista pojista 27 prosenttia ja tytöistä 18 prosenttia oli vähintään ylipainoisia vuonna 2018. Pojista 8 prosenttia oli lihavia ja tytöistä 4 prosenttia. Lasten ja nuorten ylipainon ja lihavuuden yleisyydessä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuosina.
– Lihavuuden ehkäisemiseksi tarvitaan laajaa ja tavoitteellista yhteiskunnan eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Millään yksittäisellä toimenpiteellä väestön lihomista ei saada pysähtymään. Poliittisia päätöksiä tarvitaan, esimerkiksi verotuksellisin keinoin voidaan ohjata ihmisiä kohti terveellisempää ruokavaliota. Keskeisiä keinoja ovat myös ravitsemusohjaus, liikkumista edistävä yhdyskuntasuunnittelu sekä terveydenhuollon toimet, kuten painonhallinnan tuki ja ohjaus, kertoo THL:n erikoistutkija Annamari Lundqvist.
Lääkekorvaustietojen ja väestön verensokeritasojen eli sokerihemoglobiinin perusteella tyypin 2 diabeteksen lisääntyminen on hidastunut Suomessa viimeisen 10 vuoden aikana. Väestön keskimääräinen verensokeritaso ei ole suurentunut, ja uusien tyypin 2 diabetestapausten määrä on pienentynyt.
Toisaalta tyypin 2 diabetesta sairastavien kokonaismäärä kuitenkin kasvaa, mikä johtuu väestön vanhenemisesta, diabeteksen varhaisemmasta tunnistamisesta ja diabetesta sairastavien eliniän pitenemisestä paremman hoidon seurauksena.
– Vaikka tyypin 2 diabeteksen kehitys näyttäisi menevän oikeaan suuntaan, voi diabeteksen esiintyvyydessä tapahtua käänne huonompaan, jos työikäisten lihominen jatkuu. Riski sairastua tyypin 2 diabetekseen on lihavilla kahdeksankertainen normaalipainoisiin verrattuna, sanoo tutkimuspäällikkö Jaana Lindström.
Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi kansainvälisen kansantautien ehkäisyn ja hoidon toimintaohjelman vuonna 2013. Ohjelmaan on kirjattu terveyspolitiikkaa ja käytännön toimintaa koskevia ehdotuksia, joiden avulla pyritään yhdeksään tavoitteeseen vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteet koskevat seuraavia aiheita: kansantautikuolleisuus, alkoholi, liikunta, tupakointi, verenpaine, kolesteroli, tyypin 2 diabetes ja lihavuus, toimintakyky ja mielenterveys. Tavoitteiden toteutumista seurataan 25 indikaattorilla.
THL raportoi WHO:n tavoitteiden saavuttamisen mahdollisuuksia ja edellytyksiä Suomessa ja julkaisee syksyllä väliarviot tavoitteiden toteutumisesta.
Lue myös: Oletko vyötäröltäsi lihava? – Tutkimuksen mukaan sinun on syytä välttää alkoholia
Kommentoi Facebookissa