VALTIONAVUSTUKSET Urheiluministeri Sampo Terho on myöntänyt kuluvan vuoden valtionavustukset liikuntajärjestöille. Toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotolla yhteensä 42 268 000 euroa eurolla. Liikuntajärjestöille jaettu tuki kasvoi viime vuodesta 600 000 euroa. Avustusta sai kaikkiaan 124 järjestöä.
– Avustusten myönnössä olen jatkanut liikunnan ja urheilun eettisen toiminnan painottamista. Tämän vuoden avustuspäätösten valmistelussa erityisesti arvioitiin liittojen antidopingohjelmien laatua. Suomen Urheilun Eettinen Keskus arvioi meille yhdessä InnoLinkin kanssa liittojen ohjelmat. Niiden tulosten perusteella 21 järjestöä sai avustuskorotuksen, urheiluministeri Sampo Terho toteaa.
Ministeri Terhon mukaan valtioneuvoston liikuntapoliittisen selonteon mukaisesti avustusjärjestelmää kehitetään yleisavustuspainotteisemmaksi. Tavoitteena on selkeyttää ja yksinkertaistaa avustuskriteereitä sekä luoda järjestelmään läpinäkyvyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Näin järjestöillä voisi olla alustava tieto avustustasosta useammaksi vuodeksi kerrallaan.
Lajiliitoista suurimmat avustukset saivat Suomen Palloliitto 2,105 miljoonaa euroa, Suomen Voimisteluliitto 1,7 miljoonaa euroa, Suomen Jääkiekkoliitto 1,545 miljoonaa euroa, Suomen Salibandyliitto 1,175 miljoona euroa, Suomen Hiihtoliitto 1,092 miljoonaa euroa ja Suomen Urheiluliitto 1,050 miljoonaa euroa.
Liikuntajärjestöistä suurimman avustuksen sai Suomen Työväen Urheiluliitto 1,410 miljoonaa euroa ja liikunnan palvelujärjestöistä Suomen Olympiakomitea 6,590 miljoonaa euroa, Finlands Svenska Idrott 0,94 miljoonaa euroa sekä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta ry 1,645 miljoonaa euroa.
Olympiakomitean avustus myönnettiin kohdennettuna yleisavustuksena, muun muassa SuomiSport-urheilupalvelun rakentamiseen. Uusia avustuskelpoisia järjestöjä ovat Allergia- ja astmaliitto, Kansainvälinen Voimalajiliitto sekä Suomen Ratagolfliitto.
Lue myös: Yli 1,3 miljoonaa euroa apurahoina kesälajeille – näille urheilijoille annettiin tukea
Kommentoi Facebookissa