Linnanmäki selvittää Mustekala-laitteen onnettomuutta – yhdeksänvuotias tyttö putosi

Tapauksen tutkinnan aikana Mustekala on poissa käytöstä.

Tapauksen tutkinnan aikana Mustekala on poissa käytöstä. (Kuva Linnanmaki)

Klassikkolaite on toiminut huvipuistossa ongelmitta vuodesta 1985 lähtien.

ONNETTOMUUS Linnanmäen Mustekala-laitteessa on tapahtunut tänään onnettomuus puolen päivän aikaan. Laitteen ollessa ajossa kyydistä putosi yhdeksänvuotias tyttö.

Linnanmäen henkilökunta kutsui paikalle ambulanssin ja asiakas vietiin sairaalaan. Laite on pois käytöstä asian selvityksen ajan. Linnanmäki tutkii laitteen läpikotaisin.

Linnanmäki pahoittelee syvästi tapahtunutta ja asiaa selvitellään parhaillaan. Mustekala on saapunut huvipuistoon vuonna 1985. Klassikkolaite on toiminut huvipuistossa ongelmitta.

– Vastaavaa tapaturmaa ei ole sattunut puistossa koko urani aikana, kertoo Linnanmäellä tällä kaudella 40 vuotta työskennellyt palvelujohtaja Merja Penttinen.

Kaikki Linnanmäen työntekijät ovat pahoillaan tapahtuneesta.

– Linnanmäelle turvallisuus on tärkeintä. Tutkinnan aikana kaikki mahdolliset skenaariot käydään läpi ja jatkotoimenpiteistä päätetään selvitystyön jälkeen, sanoo Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin.

Linnanmäki on ollut aktiivisesti yhteydessä tytön perheeseen ja tukenut heitä tämän valitettavan tapahtuman johdosta.

– Olemme todella pahoillamme tytön, hänen perheensä ja myös muiden tapahtumassa olleiden asiakkaiden puolesta. Selvitämme asian perin pohjin, Adlivankin lupaa.

Lue myös: Lapsi putosi Suomenlinnan muurin päältä usean metrin matkan – alueella tulee liikkua varoen

Kommentoi Facebookissa