JALKAPALLO Argentiina eteni jalkapallon MM-finaaliin voitettuaan välieräottelussa Kroatian tylysti 3-0. Lionel Messi teki avausmaalin rangaistuspotkusta ja Julian Alvarez osui sen jälkeen kahdesti.
Kroatia hallitsi ottelun alkua, mutta Argentiinan johtomaalin jälkeen sillä ei ollut oikein jakoa. Ottelun parhaaksi valittiin Messi. Hän teki Alvarezin toiseen maaliin häikäisevän esityön.
– Tiesimme Kroatian vahvuuden, mutta osasimme hyödyntää omat vahvuutemme. Tiesimme, että heiltä jäisi tilaa ja hyödynsimme sen, ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Messi kommentoi lehdistötilaisuudessa.
Messiltä tietysti kysyttiin klassinen kysymys, ”miltä nyt tuntuu?”.
– Nautin tästä paljon. Tuntuu todella hyvältä. Tuntuu, että olen riittävän vahva kohtaamaan minkä tahansa ottelun. Edellinen ottelu oli kova ja olimme väsyneitä sen jälkeen. Mutta otimme itsestämme kaiken irti ja pystyimme ottamaan voiton, hän vastasi.
Messi korostaa älykkään pelaamisen Argentiinan vahvuudeksi. Kroatiaa vastaan Argentiinalla olikin ajatus vastustajaa edellä.
– Meillä on kollektiivinen vahvuus. Tämä on hyvin älykäs joukkue. Osaamme tarvittaessa kärsiä ja hyökätä, kun siihen tulee tilaisuus. Tiedämme, mitä tehdä, ottelun jokaisella hetkellä.
Avausottelussaan Argentiina hävisi Saudi-Arabialle 1-2. Sen jälkeen joukkue on noussut vaikeasta tilanteesta finaaliin saakka.
– Ensimmäinen peli oli kova isku meille. Emme odottaneet, että voisimme hävitä Saudi-Arabialle. Mutta sen jälkeen tämä joukkue osoitti vahvuutensa. Sen jälkeen jokainen ottelu on ollut finaali ja olemme osoittaneet vahvuutemme. Finaalissa tiedämme vahvuutemme ja pyrimme olemaan vieläkin vahvempia, Messi totesi.
Viidensissä MM-kisoissaan pelaava Messi oli aiemmin pelaamassa MM-finaalia Rio de Janeirossa 2014. Silloin Saksa voitti Argentiinan jatkoajalla 1-0.
Sunnuntaina Messillä onkin viimeinen tilaisuutensa kruunata uransa voittamalla MM-kultaa, jolloin hän nousisi argentiinalaisten superkultasankarien Mario Kempesin ja Diego Maradonan rinnalle.
Argentiinan finaalivastustaja selviää keskiviikkona. Silloin toisessa MM-välieräottelussa kohtaavat Ranska ja Marokko.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kohupelaaja Cristiano Ronaldo on jalkapallon Elvis Presley
Kommentoi Facebookissa