RAHAPELIT Lauantain Loton kierroksella 5/2020 meni jakoon kaikkien aikojen suurin potti 15,6 miljoonaa euroa. Veikkaus pääsi onnittelemaan länsisuomalaista miestä tuoreeltaan.
– Elokuvan jälkeen katsoin Loton oikean rivin. Tunnistin heti, että yhdestä rivistä on mennyt nyt useita numeroja oikein! Aluksi katsoin, että siinä on kuusi oikein, mutta sehän olikin seitsemän oikein, Veikkaus kertoo onnellisen voittajan naurahtaneen.
Hän kuvailee, että samalla hetkellä olotila muuttui epäuskoiseksi. Pikkuhiljaa ajatukset kuitenkin selkenivät hitusen verran. Sen jälkeen oli vuorossa voitonjaon tarkastus Veikkauksen verkkosivuilta. Sieltä ruudulle pamahti seuraava yllätys.
– Sieltä sitten huomasin, että arvonnassa on vain yksi täysosuma. Jostain syystä yö oli sen jälkeen unen suhteen aika huono! Upealta tämä kuitenkin tuntuu, vaikka nukuttua ei paljoa tullutkaan.
Ennätyspottia juhlimaan päässyt mies on kertonut jo perheenjäsenilleen voitosta, jotka ovat luonnollisesti suurvoitosta ilahtuneita. Suurempia suunnitelmia voittorahojen käyttöön ei vielä kuitenkaan ole mietitty.
– Ei tätä edes ihan ymmärrä, että kuinka paljon rahaa on nyt voittanut. Nyt on aikaa miettiä. Rauhassa mennään eteenpäin, hän toteaa.
Voittaja kertoo pelanneensa Lottoa lähes koko aikuisikänsä. Vuosien varrella riveissä numerot eivät ole vaihtuneet.
– Samoilla riveillä on menty koko ajan. Sattumanvaraisesti nämä numerot ovat aikoinaan tulleet kupongille, ei niillä mitään suurempaa merkitystä ole.
Voittaja oli pelannut rivinsä Uudenkaupungin R-kioski Ketunkalliossa. Loton ennätyspottia edelsi kymmenen arvontakierrosta ilman täysosumaa.
Lue myös: Lotossa kaikkien aikojen suurin potti – 15,6 miljoonan euron voittorivi pelattiin Uudessakaupungissa
Kommentoi Facebookissa