Lukas Hradecky pelaa Eurooppa-liigan välierissä

Lukas Hradecky on Bayer Leverkusenin luottomaalivahti. (Kuva Bayer Leverkusen)

Lukas Hradecky ja Bayer Leverkusen pelaavat Eurooppa-liigan välierissä viime syksynä HJK:n haastanutta AS Romaa vastaan.

JALKAPALLO Suomen jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahti Lukas Hradecky oli tuttuun tapaan Bayer Leverkusenin maalilla, kun seura eteni Eurooppa-liigassa välieriin. Leverkusen voitti belgialaisen Royale Union Saint-Gilloisen toisessa osaottelussa maalein 4-1 ja voitti puolivälieräparin yhteismaalein 5-2.

Leverkusen lähti ottelupariin suosikkina. Saksan Bundesliigassa tällä kaudella alle odotusten menestynyt joukkue myös selätti kovat paineensa toisen osaottelun murskavoitollaan.

Seuraavalla kierroksella Leverkusen saakin sitten kovemman haasteen. Vastaan tulee Italian Serie A:n mahtiseura AS Roma, joka kukisti puolivälierässään Rotterdamin Feyenoordin.

Viime syksynä Roma arvottiin samaan alkulohkoon HJK:n kanssa. Se voitti HJK:n sekä kotona että vieraissa. Helsingissä joukkueella oli hienoista onneakin mukana sen hyväksi tuomitun tulkinnanvaraisen VAR-päätöksen ansiosta.

Roma on Serie A:n sarjataulukossa neljäntenä ja taistelee vielä tiukasti hopeasta. Napoli on lähes varma mestari.

Leverkusen on Bundesliigassa kuudentena. Se on kiinni viimeisessä europelipaikassa eli pääsyssä Konferenssiliigan lohkovaiheeseen. Viitostilaan eli ensi kauden Eurooppa-liigan paikkaan Leverkusenilla on pieniä mahdollisuuksia.

Eurooppa-liigan mestaruus toisi ensi kaudelle suoran paikan Mestareiden liigaan. Panos on siis valtava sekä urheilullisella että taloudellisella puolella.

Sevilla eteni välieriin murjottuaan Manchester Unitedin toisessa ottelussa 3-0. Otteluparin Sevilla voitti yhteismaalin 5-2.

Välierissä Sevilla kohtaa Juventuksen, joka voitti Sporting Lissabonin yhteismaalein 2-1. Toinen ottelu päättyi 1-1.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: HJK teki hurjan tuloksen – toteuttaa epäonnistuneen Hjallis Harkimon taannoisia visioita

Kommentoi Facebookissa