Lukuklaani kannustaa lapset lukemaan lukupiireissä – jaossa kouluille 100 000 kirjaa

Lukupiirissä kirjoja luetaan ja niistä keskustellaan yhdessä.

Lukupiirissä kirjoja luetaan ja niistä keskustellaan yhdessä. (Kuva Fotolia)

Suomalainen lastenkirjallisuus on vahvasti edustettuna kouluille toimitettavissa kirjapaketeissa.

LUKEMINEN Lasten lukemista edistävä Suomen Kulttuurirahaston ja Kopioston yhteinen Lukuklaani-hanke haluaa kannustaa koulut perustamaan lukupiirejä. Jokainen Suomen ala- ja yhtenäiskoulu saakin elokuussa lukupiirejä ajatellen kootun kirjapaketin, jonka mukana tulee myös opettajan opas lukupiirityöskentelyyn.

Lukupiirissä kirjoja luetaan ja niistä keskustellaan yhdessä. Lukeminen täydentyy yhteisöllisyyden elementeillä ja saa uusia ulottuvuuksia. Metodi toimii myös alakouluikäisillä, kunhan opettaja ohjaa lukupiiriryhmät alkuun.

– Lukupiiri on oiva tapa houkutella vähän vastahakoisemmatkin lukijat mukaan kirjojen maailmaan, sillä luetusta keskusteleminen syventää lukukokemusta ja auttaa luetun ymmärtämisessä. Yhdessä lukeminen on kivaa ja yhdessä luetaan paremmin, kertovat Lukuklaanin opettajan oppaan kirjoittajiin lukeutuvat äidinkielenopettajat Henna Ylihärsilä ja Minna Katajamäki.

Lukuklaanin opettajan opas tukee kouluille toimitettavien kirjapakettien käyttöä. Koulut saavat kahdeksasta eri kirjasta viisi kappaletta kutakin, joten lukupiirejä voi kokoontua useampia yhtä aikaa. Opettajan käsikirjasta löytyy yleisiä ohjeita lukupiirityöskentelyyn sekä valmiita tehtäviä lukupiirissä käsiteltäväksi.

Opas sisältää myös käytännön neuvoja kirjallisuuden opettamiseen sekä kirjavinkkejä, joiden avulla lukemaan innostuneet voivat löytää lisää luettavaa mieluisasta aihepiiristä.

Lukuklaanin kirjapaketit sisältävät kaiken kaikkiaan 60 eri teosta. Näistä 45 on suomalaisten kirjoittajien tuotantoa. Yhteensä yli 100 000 kirjaa 19 eri kirjakustantamolta sisältävä lahjoitus onkin merkittävä myös suomalaisille lasten- ja nuortenkirjailijoille. Kirjalahjoituksen arvo on yhteensä miljoona euroa.

Suomenkieliset koulut saivat valita kirjapakettinsa viidestä eri vaihtoehdosta. Tilausvaiheessa suosituimmaksi paketiksi nousi Klaanin narrit, joka sisältää muun muassa Timo Parvelan hittiteoksen Ella ja kaverit matkalla jamboreelle, Salla Simukan Sisarla-romaanin sekä Siri Kolun Me Rosvolat -teoksen.

– Lukeminen ei ole pelkkä hyvä harrastus. Se on kansalaistaito, jota ilman on vaikea pärjätä yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa. Mielestäni paras keino lukutaidon parantamiseksi on kirja itse. Siksi olenkin erityisen ilahtunut Lukuklaani-hankkeesta, joka vie kirjoja sinne, missä niiden lukijatkin ovat, sanoo kirjailija Timo Parvela.

Kirjapakettien toimitukset ala- ja yhtenäiskouluihin alkoivat eilen. Lastenkirjallisuuden ammattilaisten avulla valitut teokset on kohdennettu erityisesti 3.−4.-luokkalaisille lapsille. Kaikissa kirjapaketeissa on sekä helppolukuisia kirjoja että haastavaa luettavaa taitaville lukijoille.

– Valitsimme kirjapaketteihin kiinnostavia ja innostavia teoksia mahdollisimman monipuolisesti kaunokirjoista aina tietokirjoihin. Teokset edustavat pääasiassa tuoretta lastenkirjallisuutta, mutta mukaan mahtuu myös muutama klassikkoteos, kertoo Lukuklaanin ohjausryhmän puheenjohtaja, kirjailija Jari Järvelä.

Ruotsinkielisille kouluille Lukuklaani lähettää oman kirjapakettinsa. Paketin ovat koonneet ruotsinkielisen lastenkirjallisuuden asiantuntijat. Saamelaiskäräjät toimittaa saamelaisalueen kouluja varten suunnitellun paketin. Paketti sisältää saamenkielisten opettajien valitsemat kymmenen yksittäistä kirjaa sekä lukupiirisissä käytettäviä suomenkielisiä teoksia.

Kirjahankintojen takana oleva Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, jonka toiminta perustuu testamentteina ja lahjoituksina saatuihin varoihin.

Lue myös: 10 syytä miksi lukeminen kannattaa – hyötyä elämässä menestymiseen

Kommentoi Facebookissa