SÄÄTILA Ilmatieteen laitoksen tiistaina 24.10. tekemän ennusteen mukaan Suomeen saapuu keskiviikkoiltana lännestä sadealue, joka liikkuu hitaasti itään. Sade tulee pääosin lumena ja räntänä ja sateiden yhteydessä esiintyy voimakasta tuulta. Lounaissaaristossa sade tulee vetenä, samoin etelärannikolla sade voi tulla osin vetenä.
Torstaiyön ja aamun aikana lumi- ja räntäsadealue leviää suuren osaan Etelä- ja Länsi-Suomea. Lunta kertyy muutamasta sentistä yli kymmeneen senttiin. Lumi- ja räntäsade hidastaa tieliikennettä ja torstaiaamuna on syytä varautua talviseen keliin.
Muualla maassa on enimmäkseen poutaa. Torstaipäivän kuluessa lumisateet hiljalleen heikkenevät, mutta saattavat yltää myös maan itäosaan. Sadealueen jälkeen sää jatkuu vaihtelevana.
Tilastojen mukaan ensilumi sataa maan eteläosassa keskimäärin loka-marraskuun vaihteessa ja maan keskiosassa lokakuussa, pysyvä lumipeite tulee noin kuukautta myöhemmin. Rannikkoseudut ovat pisimpään lumettomina.
Länsi-Uudenmaan poliisi muistuttaakin, että nyt on korkea aika vaihtaa talvirenkaat alle ja varustaa auto talven varalle. Autoilijoiden on suositeltavaa aikaistaa herätyskelloa, jotta aamulla ehtii kaapia tuulilasin puhtaaksi ja työmatkaankin jää vähän pelivaraa.
Jos auton ikkunat ovat jäässä, poliisi vinkkaa, että on hyvä ensin käynnistää auto, säätää lämmityslaite puhaltamaan tuulilasille, nousta autosta putsaamaan ikkunat ja tarvittaessa myös auton valaisimet, jos ne ovat lumen peitossa. Sen jälkeen vasta lähteä matkaan.
Mahdolliset lumet vaatteista ja jalkineista tulee kopistella auton ulkopuolelle, koska autossa sulaessaan ne höyrystyvät ja saattavat jäätyä tuulilasiin. Puutteellisesti putsatusta lasista saattaa kotipihassa nähdä kohtuullisesti läpi, mutta auringon paiste tai vastaantulijoiden valot voivat muuttaa kyseisen lasin lähes läpinäkymättömäksi.
Autossa on hyvä olla mukana talviaikaan apukäynnistyskaapelit, hinausköysi, tuulilasin pesurin säiliössä riittävän pakkasenkestävää pesunestettä ja vaikka lisäystä varten nestettä pienessä kanisterissa, hyvä lumiharja ja ikkunaraappa.
Vaikka itselle ei tulisikaan tilannetta, että noita kaikkia tarvitsisi, niin poliisi muistuttaa että aina joku lähimmäinen saattaa tarvita apua.
Kommentoi Facebookissa