Luomupuuron ME syntyi 390 230 annoksella – puuroa syötiin vankiloista päiväkoteihin

Ennätyspäivänä luomupuuroa tarjosi lähes joka neljäs suomalaiskunta ruokapalveluissaan, myös suurimmat kaupungit.

Ennätyspäivänä luomupuuroa tarjosi lähes joka neljäs suomalaiskunta ruokapalveluissaan, myös suurimmat kaupungit. (Kuva Pro Luomu)

Yli puolet Suomen kuntien ruokapalveluista olisi valmiita siirtymään pelkästään luomuhiutaleiden käyttöön.

RUOKA Maailman ensimmäinen ja ainoa Luomupuuron ME– tulos on 390 230 syötyä annosta. Suomalaisten yhdessä tekemä tuore maailmanennätys syntyi eilen ympäri satavuotiasta tasavaltaa.

Pro Luomun koordinoiman Luomupuuron ME -tempauksen tavoitteena oli tehdä luomua tunnetuksi helpolla ja hauskalla tavalla. Siinä myös onnistuttiin yli odotusten: tempauksessa oli mukana yli 300 organisaatiota ja somen kautta osallistui 2 300 kuluttajaa.

Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomusta kertoo, että luomuviljan viljelyssä ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita eikä keinotekoisia väkilannoitteita. Tästä kumpuavat luomupuuron ympäristöhyödyt kuten kemikalisoitumisen väheneminen, luonnon monimuotoisuuden lisääntyminen, maan kasvukunnon ylläpito ja luonnonvarojen säästyminen.

– Jos kaikki suomalaiset söisivät esimerkiksi kerran viikossa luomupuuroa luomuttoman sijaan, kasvinsuojeluaineita jäisi ruiskuttamatta pelloille noin 4 800 litraa kasvukaudessa, Kottila havainnollistaa.

Luomupuuron ME -tempaus oli osa Syödään yhdessä -teemaa, joka on osa Suomi 100 -hanketta. Ennätyspäivänä luomupuuroa tarjosi lähes joka neljäs suomalaiskunta ruokapalveluissaan, myös suurimmat kaupungit. Luomupuuroa lusikoitiin ennätystahtiin etenkin kouluissa ja muissa oppilaitoksessa, joita osallistui ME:n tekoon yhteensä noin 900. Oman vahvan panoksensa ennätykseen antoivat myös 1 200 päiväkotia. Suomen nouseva polvi pisteli poskeensa lähes 300 000 annosta luomupuuroa.

ME-tempauksesta innostuivat myös monet muut tahot. Luomupuuroa nautittiin keskiviikkona muun muassa Suomen kaikissa varuskunnissa ja vankiloissa, kymmenissä yhdistyksissä, työpaikoilla, maatiloilla ja tietysti yksityiskodeissa. Lisäksi monet ruoka-alan yritykset ja hankkeet tarjoilivat luomupuuroa kaupunkien kaduilla tai toreilla.

Myös virallinen Suomi osallistui: luomupuuroa syötiin useissa ELY-keskuksissa, monissa Suomen suurlähetystöissä sekä maa- ja metsätalousministeriössä.

Julkisten ruokapalvelujen käyttämistä raaka-aineista arviolta vain 6–10 prosenttia on luomua. Valmiutta luomun lisäämiseen kuitenkin löytyy: tuoreen selvityksen mukaan lähes puolet kunnista uskoo luomukäyttönsä kasvavan parin seuraavan vuoden aikana.

Luomupuuron ME -tempaus on osa Luomun koordinaatiohanketta, jota rahoittaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma.

Kommentoi Facebookissa