VÄESTÖNKASVU Suomi vahvistaa työtä kehitysmaiden naisten ja tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien puolesta. Suomi ilmoitti 21,3 miljoonan euron rahoituksesta Lontoossa pidetyssä kansainvälisessä perhesuunnittelukonferenssissa.
Tuki ohjataan pääasiassa YK:n väestörahasto UNFPA:lle ja kansainvälisille kansalaisjärjestöille.
– Niin kauan kuin vain alle puolet avio- tai avoliitossa elävistä afrikkalaisnaisista saa itse päättää seksistä ja ehkäisystä, on turha odottaa Afrikan väestönkasvun hidastumista. Kyse on paitsi jokaisen naisen omasta hyvinvoinnista, myös maailmanlaajuisista kehitystavoitteista, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.
Kehitysmaissa on edelleen noin 214 miljoonaa naista, joilla ei ole mahdollisuutta haluamaansa perhesuunnitteluun. Erityisen haasteen tulevaisuudelle asettavat kehitysmaiden suuret nuoret ikäluokat, jotka tarvitsevat paljon ehkäisyyn liittyviä palveluita.
Kehitysmaiden omien ponnistelujen ja kansainvälisen tuen ansiosta paljon on kuitenkin saatu aikaan.
– Se, että yli 300 miljoonaa naista maailman köyhimmissä maissa voi nyt käyttää modernia ehkäisyä, on estänyt arviolta 82 miljoonaa ei-toivottua raskautta, 25 miljoonaa vaarallista aborttia ja 125 000 äitiyskuolemaa, kertoo ministeri Mykkänen.
Suomen nyt julkistetusta tuesta 18 miljoonaa euroa on yleisrahoitusta YK:n väestörahasto UNFPAlle. UNFPA työskentelee sen eteen, että maailmassa jokainen raskaus olisi toivottu, jokainen syntymä turvallinen ja jokaisen nuoren mahdollisuudet täyttyisivät. Suomi on ollut pitkään yksi järjestön päärahoittajista.
Työtä tarvitaan erityisesti nyt, kun ilmapiiri naisten ja tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia kohtaa on kansainvälisesti tiukentunut. Yhdysvaltojen rahoitusleikkaukset ovat vaarantaneet merkittävän osan kansainvälisistä väestöohjelmista.
Väestönkasvulla Afrikassa on myös Eurooppaa sekä mahdollisesti jopa Suomea uhkaavia vaikutuksia. Ministeri Mykkäsen mukaan Italian kautta Eurooppaan tuleva koko ajan kasvava muuttoliike ei liity enää tiettyihin sotiin, vaan Saharan eteläpuolella olevaan liian suureen ihmismäärään.
– Afrikan maiden väestönkasvu ja siihen nähden riittämätön talouskasvu ajavat siirtolaisia Afrikasta Eurooppaan. Monessa maassa talous kyllä kasvaa nopeasti, mutta isoissa väkirikkaissa maissa ei valitettavasti ole sellaista talouskasvua, joka riittävästi ylittäisi väestönkasvun, ministeri Mykkänen tarkentaa Iltalehdelle.
Aiemmin keväällä pidetyssä kansainvälisessä She Decides -konferenssissa Suomi lupasi työlle 20 miljoonan euron rahoituksen. Tämä rahoitus sisälsi kahdenvälisiä kehitysohjelmia Somaliassa, Afganistanissa ja Keniassa sekä Syyriassa humanitaarisen avun piirissä tehtävää työtä. Merkittävä osa rahoituksesta kanavoidaan kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kautta.
Nyt julkistettu tuki on osa Suomen suunniteltua työtä naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta eikä lisää Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja.
Kommentoi Facebookissa