Mädit tuovat juhlan tuntua – tarjoa miedosti suolattuna blinien tai paahtoleivän kanssa

Mätimunien koko ja väri vaihtelee kalalajin mukaan. (Kuva Pro Kala)

Mätejä on kaupoissa ympäri vuoden joko tuoreena tai pakastettuna.

RUOKA On joulukuu ja pikkujoulujen sekä tulevan joulupöydän tarjottavien suunnittelu on monilla jo käynnissä. Pöytään kannattaa kattaa mätiä: arvostettu herkku tekee tarjoiluista heti erityisen juhlavan tuntuiset.

Mätejä on kaupoissa ympäri vuoden joko tuoreena tai pakastettuna. Mädeillä on omat sesonkinsa, ja juuri nyt kirjolohen mätiä on hyvin saatavilla tuoreena. Sitä saa myös kylmäsavustettuna.

Mätimunien koko ja väri vaihtelee kalalajin mukaan. Kirjolohen mäti on suurirakeista ja oranssipunaista. Mateen ja muikun mätihelmet ovat pienimpiä. Mateenmäti on väriltään vaaleankeltaista ja muikunmäti oranssinkeltaista. Härkäsimpun mäti on melko suurirakeista ja harmaanvihreää. Siianmäti on melko kirkkaan oranssia. Merten musta kulta eli kaviaari on sammenmätiä.

Kaupoissa voi nähdä myös täysin kasviperäistä ”kaviaaria”, joka on tehty merilevästä. Jos ruokailijoiden joukossa on vaikkapa kala-allergikko, voi mädin silloin korvata tällaisella merilevävalmisteella.

Tuore mäti tarjoillaan yleensä miedosti suolattuna blinien tai paahtoleivän kanssa. Lisäksi tarjotaan hienonnettua sipulia, smetanaa, kermavaahtoa tai kermaviiliä sekä mustapippuria. Mädistä voi tehdä hyytelöitä sekä kylmiä kastikkeita kalan kanssa tarjottavaksi ja se sopii myös uuniperunan tai tuulihattujen täytteeksi.

Pakastemätiä ei pidä sulattaa mikrossa tai kuumassa vedessä, vaan jääkaapissa. Sulana myytävä mätikin voi olla kertaalleen pakastettua. Kannattaa kysyä kaupasta. Kaksi kertaa pakastaminen muuttaa mädin rakenteen.

Ohessa Pro Kalan maistuvia reseptejä!

Blinit paistetaan yleensä pienissä valurautaisissa pannuissa. (Kuva Pro Kala)

Blinit

(10-15 kpl)

2,5 dl vehnäjauhoja

2 dl tattarijauhoja

0,5 l maitoa

2 kananmunaa

20 g hiivaa

1 rkl voisulaa

1 tl suolaa

voita paistamiseen

Alusta blinitaikina edellisenä päivänä tai heti aamusta, jos tarjoat niitä illalla. Blinit paistetaan yleensä pienissä valurautaisissa pannuissa. Mieluiten jokaiselle ruokailijalle tulisi olla oma pannu, josta blini tarjoillaan tulikuumana. Tavallinen ohukaispannukin käy varsin mainiosti, sillä voi paistaa useamman pikkublinin ruokailijoille.

Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Lämmitä puolet maidosta kädenlämpöiseksi. Lisää maitoon murennettu hiiva, keltuaiset, jauhot ja voisula. Kohota taikinaa huoneenlämmössä yön yli tai vähintään kuusi tuntia. Kuumenna loppu maito ja lisää se taikinanjuureen ennen paistamista. Lisää vehnä- tai tattarijauhoja, mikäli taikina tuntuu kovin löysältä. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää ne taikinaan varovasti sekoittaen juuri ennen paistamista.

Paista blinit runsaassa voissa. Kun blinin pinta kuplii ja kuplat alkavat aueta reikäiseksi pinnaksi, käännä blini varoen ja paista vielä hetki. Lisää tarvittaessa voisulaa pannuun. Tarjoile välittömästi mädin tai haluamasi lisukkeen kera.

Tarjoa jouluherkku keitettyjen perunoiden, paahdetun ruisleivän ja salaatin kanssa. (Kuva Pro Kala)

Tonttujen paras jouluherkku

5 liivatelehteä

1/2 sitruunan mehu

2 tlk (à 200 g) kermaviiliä

2–3 keitettyä munaa

1 pieni sipuli

250 g kirjolohen-, muikun-, siian- tai silakanmätiä

hienonnettua tilliä ja ruohosipulia

ripaus suolaa ja valkopippuria

Pane liivatelehdet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Lisää kermaviilin joukkoon hienonnetut munat ja sipuli, mäti sekä mausteet. Maistele ja lisää suolaa tarpeen mukaan.

Puserra liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne kuumennettuun sitruunamehuun. Lisää liivate ohuena nauhana muiden aineiden joukkoon. Kaada seos pieniin annosvuokiin tai yhteen suurempaan vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kasta vuoka hetkeksi kuumaan veteen ja kumoa hyytelö tarjolle. Tarjoa keitettyjen perunoiden, paahdetun ruisleivän ja salaatin kanssa.

Lue myös: Pikkujoulujen harvinaisempi ja maistuva herkku – näin keität simpukat oikein

Kommentoi Facebookissa