MARJAT Pitkään jatkuneet helteet ovat vaikuttaneet poikkeuksellisella tavalla myös mansikkakauteen. Kukinta on ollut vauhdikasta ja pääsatokauden marjat ovat kypsyneet nopeasti.
Aurinko on kypsyttänyt marjat myös makeiksi, mutta toisaalta kuivuus on vaikuttanut marjan kokoon. Oulaistelaisella Arvolan Luomutilalla ollaan kuitenkin tilan ensimmäiseen myyntikauteen tyytyväisiä.
– Olihan tämä ennakoitua napakampi läpiveto, sillä parissa viikossa pääsatokausi on taputeltu kasaan. Mansikkaa tuli määrällisesti kuitenkin hyvin ja myös laatuun olemme tyytyväisiä.
Poikkeuksellisen pitkään kestäneet helteet sekä sateettomuus ovat tuoneet yrittäjä Marika Kampsin mukaan mukanaan kuitenkin omat haasteensa.
– Kastelujärjestelmän täytyy olla kunnossa ja myös poiminta on ajoitettava oikein. Poiminnan jälkeen marja pilaantuu todella nopeasti, joten mansikka on syytä pakastaa tai jatkojalostaa nopeasti.
Marika ja hänen miehensä Ahti Auno ovat uusia marjatilayrittäjiä. Luomumansikan päälajikkeeksi on valikoitunut hyvin talvehtiva sekä satoisa ja maukas Polka. Tilalla viljellään pääasiassa luomumansikkaa, mutta pienissä määrin myös vadelmaa. Tilalta myydään myös luomuhunajaa.

– Viime kesänä istutimme ensimmäiset mansikantaimet, joten olemme alan suhteen vielä lähtökuopissa. Vaikka ensimmäinen myyntikausi jää lyhkäiseksi, niin luomumansikan tuottajina olemme saaneet todella hyvän vastaanoton. Tilauskanta ja sen maantieteellinen laajuus yllätti, sillä asiakkaita on tullut noin sadan kilometrin säteeltä. Tämä viestii sen, että luomutuotteilla on edelleen vahva jalansijansa.
Marika toimii marjakauden ulkopuolella Limingan seurakunnan diakoniatyöntekijänä. Tällä hetkellä hän on kuitenkin opintovapaalla.
– Opiskelen puutarhuriksi. Olen edennyt pikkuhiljaa kohti unelmiani, sillä olen aina haaveillut puutarhurin ammatista. Luomutilallisena voin nyt osa-aikaisesti toteuttaa unelmaani. Vielä tässä vaiheessa, kun mansikka-ala on vajaat kaksi hehtaaria, ei voi vielä kokopäiväisesti heittäytyä emännän rooliin, mutta ehkäpä senkin aika on joskus. Tai sitten ei, Marika luonnehtii hymyillen.
Lämpö ja kuivuus uhkaavat heikentää tuntuvasti myös mustikkasatoa. Vielä alkukesästä suotuisat sääolosuhteet ja mustikan viime vuotta runsaampi kukinta ennakoivat marjastajille satorikkaita marjaretkiä.
Pitkään jatkunut helle ja vähäinen sademäärä tulee näillä näkymin rokottamaan myös mustikan laatua. Nyt tarvitaan sadetta, jotta mustikka ei jää pienikokoiseksi.
Lue myös: Mansikan satokausi käynnistyi vauhdilla – täältä löydät itsepoimintatilat
Kommentoi Facebookissa