VILLIELÄINHOITOLA Mustasaaren Norra Vallgrundissa, mutkaisen soratien varrella, sijaitsee Markku Harjun paratiisi tiluksineen ja rantamaisemineen. Myös vastaanottokomitea on komea ja arvovaltainen, sillä isännän lisäksi tulijaa tervehtii pukki nimeltä Elvis, pieni tyttökauris sekä lukematon määrä uteliaita silmäpareja.
– Hyvin me pärjätään. Oikein hyvin. Eläimet ovat ihania kavereita, vilpittömiä ja pyyteettömiä. Meillä ihmisillä olisi paljon oppimista näistä luomakunnan kasvateista.
Mies itse kutsuu saaressa sijaitsevaa tilaansa unelmien rastiksi, sillä matka niin sanotulle päätepysäkille on pitänyt sisällään perusteelliseen välitilinpäätöksen.
– Pienet ja vähän isommatkin jumppaamiset uuden elämäntyylin eteen ovat tuottaneet kuitenkin toivotun tuloksen. Olen tavattoman onnellinen. Onnellinen ihmisenä, mutta onnellinen myös siitä, että uskalsin hypätä oravanpyörästä ja tehdä elämästäni itseni näköisen. Nyt on tilaa ympärille ja olotilakin on hyvin vapautunut, Markku paljastaa kiitollisena.
Täyskäännös elämässä
Markun kipparoima Nordic Wildlife Care -villieläinhoitola ei ole monimuotoisten yrityskartoitusten eikä talouslaskelmien tulos, vaan puhdasta sattumaa.
Kaikki sai alkunsa 2000-luvun alussa, jolloin 30 vuotta Helsingissä asunut Markku ryhtyi miettimään elämälleen uutta kulkusuuntaa. Taustalla oli nopeatempoinen elämäntyyli. Mies oli toiminut parinkymmenen vuoden ajan yritys- ja pankkialalla, muun muassa viiden eri yrityksen luottopäällikkönä sekä Osuuspankkien Keskuspankin rahoituspäällikkönä.
Lisäksi Markku oli perustanut oman, naisten alusasuihin erikoistuneen maahantuontiyrityksen.
– Bisneskuvio alusvaatteiden parissa oli mukavaa ja sen verran jopa tuottoisaa, että rahaa jäi myös sijoitettavaksi. Niinpä ostin lama-aikana pari kerrostaloa, kunnostin ne ja laitoin vuokralle. Bisnes pyöri, mutta kokonaisuus oli kuitenkin hyvin kuluttavaa, sillä tein kaiken itse, isännöinnistä talonmiehen hommiin.
Mutta 2000-luvun alkupuolella Markku teki elämässään täyskäännöksen. Hän myi omistamansa kiinteistöt pois ja osti heräteostoksena vanhan, mereen rajoittuvan autiotilan.
– Niin, huomasin netistä mielenkiintoisen myynti-ilmoituksen ja sen enempää miettimättä löin kaupat lukkoon. Olin niin innoissani, etten huomannut kysyä edes vaimon mielipidettä, Markku muistelee naureskellen.
”Samaistuin onnelliseen oravanpoikaseen”
Markku kaipasi muutosta arkeensa, jotakin uutta ja erilaista. Sellaista, jossa hän voisi toteuttaa itseään ja todellista sydämen paloaan. Sellainen löytyi Mustasaaren Norra Vallgrundista, luonnonkauniista saaresta, jossa kaikki tuntui olevan niin pyhää ja koskematonta.
Vuonna 2005 Markku muutti uuteen kotiinsa, pieneen 1800-luvulla rakennettuun hirsimökkiin.
Mukana seurasivat perheen lemmikit; koira, kissat, arabianhevonen sekä appivanhempien pihalta löytynyt oravanpoikanen.
– Vaimo jäi hyvillä mielin etelään, mutta kävi joskus viikonloppuisin ihmettelemässä alkeellista elämäntyyliäni. Onneksi hän ymmärsi muuttohaluni ja tuki päätöstäni, sillä muutenhan tämä olisi ollut aivan mahdoton yhtälö.
Alkeellisesta elämäntyylistä huolimatta Markku tunsi itsensä onnelliseksi. Yhtä onnelliseksi, kuin mukana matkannut oravanpoikanenkin.
– Samaistuin tähän pieneen veijariin, joka hyppeli puissa, leikki kissojen kanssa ja tuli välillä tupaan ottamaan nokoset. No, minä nyt en puissa hypellyt, mutta muuten olin yhtä onnellinen kuin tämä huostaan ottamani pikkuorava.
”Käärin hihat ja ryhdyin raivaushommiin”
Entinen pankkimies ei myöskään hätkähtänyt, vaikka uudessa asumuksessa ei ollut minkäänlaisia mukavuuksia. Ei vettä ja lämmönlähteenäkin toimi vain pieni uuni.
– Olihan se omanlaisensa kokemus, kun talviaamuisin mökin lämpötila lähenteli nollaa ja vesiastia oli umpijäässä. En kuitenkaan katunut päätöstäni. Päinvastoin. Käärin vain hihat ja ryhdyin raivaushommiin. Ja heti kun sain maisemaa avarammaksi, rakensin tontille pienen tiilimökin. Tiiviimmän ja muutenkin mukavamman.
Kuitenkin muutama vuosi myöhemmin, kun Markun vaimo ilmoitti halukkuudestaan muuttaa saareen, nousi tilusten korkeimmalle kohdalle uusi ja ajanmukainen talo. Lisäksi sisustus tehtiin lattialaattoja myöten eläinten ehdoilla.
– Tämä oli vaimoni jalomielinen päätös. Hän halusi kodin, jossa voivat tassutella vapaasti myös kaikenkarvaiset kaverimme, Markku hymähtää tyytyväisenä.
Markku on aina tykännyt eläimistä. Niinpä oli täysin luonnollista, että muutettuaan Raippaluotoon mies liittyi myös paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen.
– Ja siitä se sitten lähti. Yhteydenottoja loukkaantuneista ja heitteille jätetyistä eläimistä alkoi tulla niin yksityisiltä kuin viranomaisiltakin. Aluksi otin luokseni kodittomia kissoja. Sen jälkeen kun tieto levisi, ryhdyin hoitamaan myös luonnonvaraisia eläimiä. Ensimmäinen hoidokkini oli lentokyvytön merikotka.
Lista hoidokeista on pitkä
Markku sanoo toimivansa tiiviissä yhteistyössä muun muassa poliisin, pelastuslaitoksen ja merivartioston kanssa.
– Myös verkostoituminen eläinlääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa on tärkeää. Tarvitsemme lisäksi vapaaehtoisten toimijoiden taustatukea, sillä tässä hommassa on mahdotonta toimia yksin.
Pohjanmaan villieläinhoitolaan tulee vuosittain parisataa eläintä. Enimmäkseen lintuja, kuten merikotkia, huuhkajia ja haukkoja. Mutta joukkoon mahtuu myös laaja kirjo nisäkkäitä, joista yleisimpien listalla ovat siilit, mutta harvinaisuuksia eivät ole myöskään saukot, ketut tai kauriit.
– Kaikki ovat tasapuolisesti tervetulleita. Täällä ei tuijoteta lähtökohtiin eikä myöskään kokoon, lajiin tai rotuun. Välillä tulen kotiin ketunpoika kainalossa ja seuraavana yönä käyn huostaan ottamassa huonon kohtelun kohteeksi joutuneen koiran. Kerran hain turvaan myös kodittomaksi jääneen papukaijan. Lista hoidokeista on pitkä ja jokaiseen näistä liittyy aina oma, sydäntä riipaiseva tarinansa, Markku paljastaa.
Hoidokkien lukumäärästä riippumatta työ hoitolassa on ympärivuorokautista.
– Olen aina tavoitettavissa ja periaatteisiini kuuluu, että jokainen asukas saa yksilöllistä hoitoa. Toisille riittää ruoka, mutta joukosta löytyy myös niitä, jotka köpöttelevät perässä ja vaativat muonan lisäksi huomiota. Esimerkiksi kauriit ovat hyvin ihmiseen kiintyvää lajia, joten ilman rapsutuksia ja kauniita sanoja ei niiden tarhaa ohiteta.
Myös hoitolan kulut Markku maksaa omasta pussistaan.
– Jonkin verran tulee lahjoituksia, mutta valtaosan kustannamme itse. Perheyrityksenä emme mieti kuitenkaan rahaa, ei vaikka toiminnan pyörittämiseen menee kymppitonneja vuodessa. Tärkeintä on eläinten hyvinvointi. Jos eläin tarvitsee apua, sitä myös annetaan. Jos en osaa itse hoitaa, niin etsin kunnes löydän ja ajan tarvittaessa vaikka Korkeasaareen saakka, Markku sanoo.
Sykettä nostattavia kohtaloita
Markku luo silmäyksen lähiaitauksessa temuavaan vuohilaumaan ja naurahtaa.
– No niin! Siellä on taas aidassa reikä ja eikä ole muuten ensimmäinen kerta. Pojat ovat ottaneet tavaksi puskea itsensä aidan lävitse muonavarkauksiin. Kerrankin ihmettelin, että onpas se tuo meidän peuratyttö melkoinen ahmatti, kun ruoka on aina lopussa. Mutta syy löytyikin tuolta veijarimaisen vuohiviisikon puolelta, Markku paljastaa naureskellen.
Villieläinhoitolan toimintavuosiin mahtuu monenlaista eläintarinaa. Isossa osassa on onnellinen loppu, mutta väliin mahtuu myös tunteita nostattavia kohtaloita.
– Toki eläin voi loukkaantua onnettomuudessakin, mutta valitettavan usein taustalta löytyy eläimiä huonosti kohteleva ihminen. Esimerkiksi laittomien ansalankojen ja haulien vammauttamia lintuja tuodaan hoitolaan todella paljon. Valitettavan usein nämä pahoin loukkaantuneet lintupoloiset joudutaan kuitenkin päästämään sateenkaarisillalle. Kaikkeni teen, mutta aina ei voi auttaa, Markku huokaa hiljaisena.
Tarvittaessa Markku toimittaa tulijan suoraan jatkohoitoon. Näin tapahtui kuutille, joka löytyi maantien varrelta harhailemassa.
– Minulta puuttui kuutille sopiva vesiallas, joten otin kaverin autoon ja vein sen Korkeasaareen. Myöhemmin, kun norppa oli kuntoutunut, hain sen takaisin ja kävimme merivartioston poikien kanssa vapauttamassa eläimen sen omille vesille ulkosaaristoon.
Valtaosa villieläinhoitolan eläimistä kuntoutuu ja palautuu takaisin luontoon.
Tapauksesta riippuen toisille riittää muutaman päivän lepo, mutta jotkut viettävät Markun hoivissa vuosia. Osa jopa loppuelämänsä.
Loppuelämän hoitokoti
Markku kertoo esimerkin lampaasta, joka tuotiin hoitolaan komeasti ”poliisisaattueessa”. Kello oli kaksi yöllä, kun poliisi soitti ja kertoi, että täällä olisi nyt sitten lammas.
– Kaveri oli todennäköisesti karannut aitauksestaan ja eksynyt. Sanoin, että tänne vaan. Aina löytyy tilalle yhdelle pörröturkille. Ja koska kulkuria ei kaivannut kukaan, niin siitä tuli sitten meidän lammas. Kymmenen vuotta se eleli onnellista lampaan elämää ja rakasti pyyteettömästi kaikkea. Aivan kaikkea.
Markku sanoo lampaan opettaneen esimerkillään sen, kuinka palkitsevaa eläintenhoito voi parhaimmillaan olla.
– Kun eläin voittaa pelkonsa ja oppii luottamaan, niin silloin ollaan suurten asioiden äärellä. Näitä tunteita ja tällaisia tilanteita ei voi ostaa rahalla.
Vaikka Markku rakastaa kaikkia hoidokkejaan, niin suojateista rakkain on kuitenkin hirvi nimeltä Mervi. Mervi löytyi neljä vuotta sitten Seinäjoelta, jossa emostaan eksynyt vasa lähti lenkkeilevän pariskunnan perään. Markku haki pienen, polvenkorkuisen vasan kotiinsa ja ryhtyi tälle keinoemoksi.
– Ensimmäiset puoli vuotta, viisi kertaa päivässä, juotin tytölle tuttipullolla vuohenmaitoa. Mervi kasvoi, mutta siitä tulikin hieman erilainen hirvi. Ihmismäisiä tapoja oppineesta neitokaisesta tuli meidän lemmikki, samalla arvoasteikolla kuin koiristakin. Yhteisiin päivärutiineihin kuuluivat nokoset, rosvo ja poliisi -leikit sekä mustikkareissut perheen kanssa. Toki Mervin ja minun yhteenlaskettu saalis oli kokonainen litra, kun suurin osa meni omaan suuhun, Markku muistelee.
Tällä hetkellä vajaa kahden hehtaarin aitauksessa asusteleva Mervi on jo iso tyttö. Painoa on kertynyt rapiat 300 kiloa ja maitokin on vaihtunut luonnon antimiin.
– Koivunoksaa ja männynlatvusta saa kuskata melkoiset määrät, kun hirven päivittäinen ruokamäärä on lähemmäs 40 kiloa. Toki Mervin kohdalla puhutaan hieman erilaisista ruokailutottumuksista, sillä päivittäiseen menuun täytyy lisätä myös porkkanaa, omenaa, perunaa ja banaania.
Lue myös: Ilmoituksia eläinten huonosta kohtelusta aikaisempaa enemmän – koirakäynnit lisääntyivät eniten
Kommentoi Facebookissa