Koulurakennus syttyi nopeasti – tulipalosta epäillään katolle kiivenneitä kolmea alaikäistä lasta

Tutkinnassa selvisi, että tuli oli jäänyt jollain tavalla kytemään katolle, josta se nopeasti levisi laajaksi tulipaloksi.

Tutkinnassa selvisi, että tuli oli jäänyt jollain tavalla kytemään katolle, josta se nopeasti levisi laajaksi tulipaloksi. (Kuvituskuva Fotolia)

Kaikki teosta epäillyt ovat omalla toiminnallaan auttaneet tapauksen selvittämisessä.

KOULUPALO Mikkelissä 19.6.2019 illalla tuleen syttyneen Tuppuralan koulun syttymistä on tutkittu Itä-Suomen poliisilaitoksen Mikkelin poliisiasemalla törkeänä tuhotyönä. Poliisi epäili palon saaneen alkunsa tahallisesta teosta.

Asiaan liittyen poliisi on tehnyt rikos- ja paikkatutkintaa, sekä puhuttanut asiaan liittyen lukuisia ihmisiä. Tutkinnassa on saatu selvitettyä, että kolme alle 15-vuotiasta lasta on kiivennyt koulun katolle, ja ollessaan katolla he ovat käsitelleet tulta.

Lapset ovat poistuneet katolta, mutta tuli on jäänyt jollain tavalla kytemään katolle, josta se on nopeasti levinnyt laajaksi tulipaloksi. Poliisi on puhuttanut todistajien lisäksi kaikkia kolmea teosta epäiltyä lasta. Kaikki teosta epäillyt ovat omalla toiminnallaan auttaneet tapauksen selvittämisessä.

Poliisi muistuttaa, että tutkinnan ollessa edelleen kesken sosiaalisen median kautta jaettavien henkilöihin kohdistuvien huhujen jakamista tulee välttää. Poliisin aikaisemmin pyytämät vihjetiedot ovat olleet hyviä ja poliisi kiittää tietojen toimittajia.

Lue myös: Poliisi etsii tulipaloon liittyen kahta kymmenvuotiasta lasta – tarkat tuntomerkit selvillä

Kommentoi Facebookissa