FORMULA 1 Max Verstappenista tuli ensimmäinen kymmenen perättäistä F1-osakilpailuvoittoa saavuttanut kuljettaja hänen ajettuaan voittoon Italian Monzassa. Verstappen ajoi alussa toisena, mutta pääsi nopeasti kärkeen, eikä häntä tässäkään kisassa kyetty haastamaan.
Verstappenin ylivoimasta huolimatta kisassa riitti jännitystä. Siitä vastasivat erityisesti Ferrari-kuskit Carlos Sainz ja Charles Leclerc, jotka piinasivat Verstappenin Red Bull -tallikaveria Sergio Pereziä.
Lopulta Perez useiden ohitusyritystensä jälkeen onnistui nousemaan toiseksi. Sainz ja Leclerc kävivät viimeisillä kierroksilla hurjan taiston kolmostilasta, jonka saavutti Sainz. Leclerc sijoittui neljänneksi.
Mercedeksellä ei ollut jakoa haastaa Ferrareita. Mersun kuskeista George Russell sijoittui viidenneksi ja Lewis Hamilton oli aikasakostaan huolimatta kuudes.
Valtteri Bottas ajoi Alfa Romeollaan maaliin kymmenentenä. Hän saavutti yhden MM-pisteen.
Bottakselle piste oli henkisesti varmasti helpottava. Edellisen kerran hän oli ollut pisteillä kesäkuussa ajetussa Kanadan osakilpailussa.
Kaikki tämän kauden kisat on voitettu Red Bullin autolla, mikä kertoo tallin karusta ylivoimasta. Verstappen on voittanut tällä kaudella 12 kisaa ja ollut kahdesti toinen. Perezillä on kaksi voittoa.
Verstappen johtaa MM-sarjaa 145 pisteen erolla toisena olevaan Pereziin. Kolmantena oleva Aston Martin -tallin Fernando Alonso, joka Monzassa oli vasta yhdeksäs, on 49 pistettä Pereziä perässä. Hamilton on neljäntenä kuusi pistettä Alonsoa perässä.
F1-kaudesta on ajamatta vielä kahdeksan kisaa. Seuraava koitos on ohjelmassa Singaporen katuradalla 17. syyskuuta.
Lue myös: Susijengi vältti häpeän – saavutti paikan olympiakarsintoihin
Kommentoi Facebookissa