PÄÄMINISTERIT Pääministeri Juha Sipilä ja Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev tapasivat Helsingissä keskiviikkona. Pääministerit keskustelivat Suomen ja Venäjän kahdenvälisistä suhteista sekä alueellisista ja kansainvälisistä kysymyksistä. Kyseessä on pääministerien neljäs tapaaminen.
– Keskustelimme tänään kollegani kanssa etenkin ympäristökysymyksistä. Ympäristökysymykset eivät tunne valtioiden välisiä rajoja. Sinnikkäällä yhteistyöllä olemme pystyneet vuosien saatossa parantamaan Itämeren tilaa. Nyt olemme kiinnittäneet huomiota ilmastoon laajemmin, pääministeri Sipilä sanoi.
Keskusteluissa olivat esillä muun muassa kansainväliset ilmastoneuvottelut ja musta hiili -päästöjen vähentäminen. Suomi on valmis järjestämään arktisen huippukokouksen vielä Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskaudellaan. Pääministerit keskustelivat myös yhteistyöstä jätesektorilla. Vierailuun kuuluu käynti Fortumin jätteenkäsittelylaitoksella.
Suomella on investointeja Venäjällä 12 miljardin euron arvosta, ja uusia hankkeita on käsillä. Suomi on suurin ulkomainen investoija Venäjällä henkilöä kohden. Ajoittaisista hankaluuksista huolimatta suomalaisyritykset toimivat Venäjällä pitkällä aikajänteellä.
– Tänään suomalainen Valmet ja venäläinen SVEZA ovat allekirjoittaneet aiepöytäkirjan SVEZA:n Venäjälle rakennettavan sellutehtaan teknologiasta. Tehtaassa otetaan erityisesti huomioon sen mahdollisimman pieni kuormitus ympäristölle. Keskustelimme myös Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksesta. Suomessa turvallisuus tulee aina ensimmäisenä – tämä koskee kaikkia ydinlaitoksen rakentamisen vaiheita, pääministeri Sipilä totesi.
Sipilä sanoo, että pääministerit eivät keskustelleet Keskusrikospoliisin juuri suorittamasta massiivisesta iskusta venäläistaustaiseen Airiston Helmi -yhtiöön. Lehdistötilaisuudessa asiasta pääsi kuitenkin Ylen toimittaja kysymään.
– Tutkinta on Suomen sisäinen asia. Suomi on suvereeni valtio, ja sisäiset asiat kuuluvat sille. Jos kyseessä on rikosepäily, rahanpesu, se on rikos myös Venäjällä. On tärkeää edetä lainmukaisesti. Jos Suomi pyytää virka-apua, sitä toki annetaan, Medvedev vastasi.
Operaation turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet pääministeri tyrmäsi.
– En tiedä kenen sairaasta mielestä on peräisin ajatus sotilaalliseen tarkoituksiin käytettävistä helikopterikentistä. Se kuulostaa paranoidilta, pääministeri naurahti.
Kommentoi Facebookissa