Merialueella ei havaittu sinilevää – tila pääkaupunkiseudulla vaihtelee välttävästä tyydyttävään

Pääkaupunkiseudun ulko- ja välisaariston alueet ovat herkkiä avomeren tilanteen muutoksille.

Pääkaupunkiseudun ulko- ja välisaariston alueet ovat herkkiä avomeren tilanteen muutoksille. (Kuva Helsingin kaupungin aineistopankki/ Eero Haapanen)

Paikallisten sinileväkukintojen muodostumisen riski on viimevuotista hieman pienempi.

SINILEVÄ Helsingin edustan merialueilta otetaan säännöllisesti vesinäytteitä veden laadun selvittämiseksi. Näytteistä määritetään myös kasviplanktonlajistoa ja tarkastellaan sinilevien määrää.

Merivesi oli huhtikuussa paikoittain keskimääräistä lämpimämpää, mutta palasi välisaaristossa tavanomaiselle tasolle toukokuussa. Huhtikuussa esiintyvä jokavuotinen pii- ja panssarisiimalevien muodostama kevätkukinta oli hieman tavanomaista voimakkaampi ja kesällä esiintyville sinileväkukinnoille jäljelle jäävät ravinnevarannot pintavedessä ovat tänä vuonna viimevuotista pienemmät.

Tänä kesänä paikallisten sinileväkukintojen muodostumisen riski on viimevuotista hieman pienempi. Pääkaupunkiseudun ulko- ja välisaariston alueet ovat kuitenkin herkkiä avomeren tilanteen muutoksille, ja mikäli avomerelle muodostuu kukintoja, voivat pintalautat kulkeutua saaristoalueille.

Itämeressä myrkytöntä Aphanizomenon-sinilevää on havaittu kesäkuun alun vesinäytteissä vain vähäisiä määriä. Keväisin siitepöly saattaa muodostaa rantaviivan tuntumaankellertäviä lauttoja, jotka voivat muistuttaa ulkonäöltään sinileväkukintaa.

Helsingin kaupunki tuottaa joka vuosi pääkaupunkiseudun merialueen ekologisen laatuluokituksen. Sisäsaaristo ja lahtialueet ovat pääosin välttävässä tilassa, mikä johtuu suurista levämääristä ja korkeista ravinnepitoisuuksista. Ulkosaariston alueet ovat tyydyttävässä kunnossa, pääosin matalampien ravinnepitoisuuksien ja suhteellisen hyväkuntoisen pohjaeliöstön vuoksi.

Ulkosaariston, Suvisaariston ja Villingin ympäristön tila on kohentunut vuodesta 2005. Kruunuvuorenselän ja Seurasaarenselän tila on pysynyt viimeisen 15 vuoden aikana samankaltaisena, kun taas Sipoon selän alueen tila on hieman heikentynyt.

  • Helsingin edustan meriveden laatua voit seurata tästä

Lue myös: Sinilevä on pahimmillaan saunavedessä – ei saa käyttää ihmisten tai eläinten juomavetenä edes keitettynä

Kommentoi Facebookissa