AUTOT Mercedeksen todellinen maasturi, eli G-luokka lanseerattiin markkinoille jo vuonna 1979. Auto on siis sinnitellyt tuotannossa saman peruskorin ja -rakenteen varassa lähes 40 vuotta, vaikka tekniikkaa ja ulkonäköäkin on toki päivitetty jatkuvasti. Stuttgartissa on kuitenkin kehitetty jo jonkin aikaa täysin uutta seuraajamallia, jossa ei ole kuin muutamia yhteisiä osia nykyversion kanssa. Ulkonäkö säilyy silti lähes identtisenä, koska G:n kaltaisen ikonin täytyy säilyä aina tunnistettavana.
Uusi G-luokka paljastetaan suurelle yleisölle tammikuisessa Detroitin autonäyttelyssä, ja auton viralliset kuvat julkaistaan todennäköisesti muutaman viikon päästä. G:n sisusta tuotiin sen sijaan julkisuuden valokeilaan jo nyt. Mersun maasturissa on aina ollut todella lyhyt kojelauta ja hyvin pystyssä kulmassa oleva tuulilasi, mikä on taannut loistavan näkyvyyden ulospäin useimpiin nykyisiin katumaastureihin verrattuna. Tästä piirteestä pidetään jatkossakin kiinni, ja tuulilasia ei ole vieläkään juuri minkäänlaista kaarevuutta.

Nykyisen G-luokan sisustaa on kuitenkin vaivannut ahtaus sivusuunnassa, mikä johtuu antiikkisesta perusrakenteesta. Uuden mallin kori levenee 10 sentillä, eli tämän ongelman pitäisi olla menneen talven lumia. Tuttu maasturityyli on kuitenkin tallella muun muassa ovien sisäkahvoissa, ja ovet napsahtavat edelleen kiinni metallisen kolahduksen säestämänä. Se kertoo rakenteen tukevuudesta, jota pitäisi olla riittämiin täydellisestä uudistumisesta huolimatta.
Kasvaneet mitat tarkoittavat sitä, että etupenkkiläisillä on tarkalleen 38 milliä entistä enemmän tilaa polville ja olkapäille. Kyynärpäillä on puolestaan 68 milliä aiempaa reilummin liikkumavapautta, mikä tekee oloista jo huomattavasti väljemmät. Takaosastollekin pääsee nyt helpommin kasvaneen oviaukon ansiosta. Jalat mahtuvat etuistuinten alle, ja polvitila on kasvanut peräti 15 sentillä. Vakiovarusteisiin kuuluvat sekä nahkaverhoilu että penkinlämmitys takana, joten tunnelma on entistä ylellisempi. Lisäksi takaistuimen selkänojaa pystyy säätämään moniin eri kulmiin ja kaatamaan suhteessa 60:40.
Tavaratila on edelleen reilun kokoinen, ja ovi aukeaa tuttuun tyyliin sivulle. Käytännöllisyyttä kohentavat sisustan monet tavaralokerot, ja keskikonsoliin on nyt integroitu kaksi mukitelinettä. Älypuhelimen langatonta latausmahdollisuuttakaan ei ole unohdettu, mutta siitä täytyy maksaa lisähintaa. Vakiovarusteisen automaattivaihteiston valitsin on puolestaan siirtynyt ratin taakse muiden Mersujen tapaan, mutta käsijarru on edelleen perinteistä mallia.
Etuistuinten sivutukikin on kohentunut, ja niissä on vakiona muistitoiminnolla varustettu sähkösäätö. Haluttaessa penkkeihin saa jopa hieronnan, tuuletuksen sekä ilmalla täyttyvät sivutyynyt, jotka tyhjentyvät ja täyttyvät ajotilanteiden mukaan. Vaikka kojelaudan perusmuotoilu on lähes ennallaan, monia yksityiskohtia on viilattu. Pyöreät ilmasuulakkeet ovat kuulemma saaneet inspiraationsa G-luokan ajovaloista, ja lisävarusteena tarjottavan Burmesterin äänentoistojärjestelmän kaiuttimet on puolestaan muotoiltu auton vilkkujen näköisiksi.

Auton vakiomittaristo on edelleen analogista mallia, mutta uuteen G-luokkaan saa lisähinnasta täysin digitaalisen mittariston. Tällöin kojelaudassa on vierekkäin kaksi 12,3-tuumaista näyttöä. Monia toimintoja voi käyttää myös ratin kosketusherkkien säätimien tai keskikonsolin nappien avulla, mutta pääosassa on entisen vaihdekepin kohdalla komeileva pylpyrä. G-luokka on siis tuotu tekniikaltaan samalle tasolle Mersun henkilöautomalliston kanssa, ja tämä koskee myös varustetasoja.
Maasturia saa nyt Classic-, Digital– sekä Designo-varustetasoilla, ja lisäksi tarjolla on lukuisia yksilöintimahdollisuuksia. Classicissa luotetaan perinteiseen mittaristoon, kun taas Digitalissa on nimensä mukaisesti täysin digitaalinen komentokeskus. Designossa painotetaan puolestaan ylellisyyttä, ja lisäksi autoon voi ruksia AMG Line -sporttipaketin. Sen mukana tulee muun muassa urheiluhenkinen, alaosastaan litistetty ratti. Legendan tulevaisuus vaikuttaa siis lupaavalta, ja jäämme odottelemaan virallisia ulkokuvia.
- Lähde Auto Motor und Sport
Kommentoi Facebookissa