JALKAPALLO Euroopan jalkapalloliitto UEFA ottaa syksystä 2024 lähtien käyttöön uuden formaatin Mestareiden liigaan. Jatkossa Mestareiden liigaan otetaan mukaan 36 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen 18 joukkueen lohkoon.
Parinkymmenen vuoden ajan Mestareiden liigaa on pelattu 32 joukkueen sarjana, jossa joukkueet on jaettu kahdeksaan neljän joukkueen alkulohkoon. Jokaisesta lohkosta kaksi parasta on edennyt neljännesvälieriin.
Vuodesta 2024 lähtien kummankin 18 joukkueen lohkon neljä parasta etenee suoraan neljännesvälieriin. Sijoille 9-24 päätyneet karsivat ottelupareissa kahdeksasta muusta jatkopaikasta.
Uusi formaatti lisää pelaajien kuormitusta, kun ottelumäärä kasvaa. Yleisö on ottanut formaatin lähinnä kriittisesti vastaan. Vanha formaattihan toimi urheilullisesti hyvin, mistä on osoituksena fakta, että se oli käytössä parikymmentä vuotta.
Miksi muutos sitten tehtiin? Vastaus on tietysti Euroopan suurseurojen superliigahanke.
Vuosi sitten perustettiin Superliiga, jossa olivat mukana lähes kaikki Euroopan suurimmat jalkapalloseurat. Superliiga olisi ollut UEFA:n ulkopuolinen sarja. Suurseurat olisivat saaneet sarjan kaikki tulot, eli toiminta olisi ollut Pohjois-Amerikan suurten ammattilaissarjojen formaatin mukaisesta.
FIFA ja UEFA saivat torpattua Superliigan sanktiouhkauksillaan vielä toistaiseksi. Suurseurat tuskin uskoivat realistisesti Superliigan toteutuvankaan. Kyse oli lähinnä poliittisesta väännöstä ja sapelinkalistelusta rahaa unohtamatta.
Mestareiden liigan uusi formaatti edustaakin UEFA:n eräänlaista tekohengitystä. Suurseurat tietävät hyvin, ettei UEFA pärjää ilman niitä ja ne haluavat lisää rahaa.
Superliiga todennäköisesti syntyy ennemmin tai myöhemmin. Kyse on lähinnä siitä, milloin UEFA on valmis kompromissiin.
Euroopan jalkapallolle Superliiga voisi olla terveellinenkin hanke, jos mukaan saataisiin Pohjois-Amerikasta tuttu varausjärjestelmä sekä palkkakatto. Siirtosummathan ovat eurofutiksessa karanneet täysin käsistä ja pelaajien palkat ovat liian suuria tervettä liiketoimintaa ajatellen.
Huippujalkapallo onkin nykyään miljardöörien leikkikenttä, jossa ei ole selkeitä sääntöjä käytössä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: HJK kavensi KuPSin etumatkaa – Helsingissä yllättävää yleisökatoa
Kommentoi Facebookissa