JALKAPALLO Euroopan Jalkapalloliitto UEFA arpoi Mestareiden liigan neljännesvälierien otteluparit maanantaina kahteen kertaan. Ensimmäisellä arvontakerralla oli tekninen virhe, joten arvonta jouduttiin suorittamaan uudestaan.
Maailmalla ehdittiin jo hehkuttaa Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin kohtaamista, kun Manchester United ja Paris Saint-Germain arvottiin vastakkain. Arvonta meni kuitenkin uusiksi ja Messin edustama PSG saikin vastaansa Real Madridin. Ronaldon edustama ManU pelaa Atletico Madridia vastaan.
Hallitsevalla mestarilla Chelsealla oli tuuria mukana. Se sai vastaansa ranskalaisen Lillen, jonka pitäisi ainakin paperilla olla heikompi joukkue.
UEFA:n tekniset ongelmat ovat raivostuttaneet varsinkin niiden joukkueiden faneja, joilla kävi ensin hyvä arvontatuuri. Erityisen vihaisia sosiaalisessa mediassa on oltu kuitenkin siitä, ettei Messin ja Ronaldon kohtaaminen toteutunutkaan.
Maanantaina arvottiin myös Eurooppa-liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen otteluparit. Sarjasysteemiä on muutettu siten, että Eurooppa-liigan lohkovaiheen kakkoset pelaavat ensin Mestareiden liigassa lohkoissaan kolmanneksi sijoittuneita vastaan, kun lohkovoittajat pääsivät suoraan.
Pahasti Mestareiden liigassa rämpinyt FC Barcelona pelaa Eurooppa-liigassa Napolia vastaan. Suomen maajoukkueen keskikenttäpelaajan Glen Kamaran edustama Glasgow Rangers saa vastaansa Borussia Dortmundin.
Suomen maajoukkuemaalivahdin Lukas Hradeckyn edustama Bayer Leverkusen voitti Eurooppa-liigan lohkonsa. Se jatkaa europelejään suoraan toiselta pudotuspelikierrokselta.
Kamara ja Hradecky ovat ainoat suomalaispelaajat europelien pudotuspelikierroksilla. Niklas Moisanderin edustama Malmö FF jäi Mestareiden liigassa lohkonsa jumboksi, eikä päässyt jatkamaan Eurooppa-liigaan.
HJK:n taival Euroopan kolmossarjassa Konferenssiliigassa päättyi viime viikolla alkulohkoon. Lohkossaan HJK oli kolmas voitettuaan Alashkert Jerevanin kahdesti.
Europelien pudotuspelit alkavat helmikuussa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Cristiano Ronaldo pilasi Teemu Pukin illan – Joel Pohjanpalolla maalijuhlat
Kommentoi Facebookissa