Metsästäjän haavoittama susi lopetettiin Kuusamossa – oli käynyt metsästyskoiran kimppuun

Metsästäjät koirineen ovat kohdanneet susia maastossa jahdatessaan muuta riistaa.

Metsästäjät koirineen ovat kohdanneet susia maastossa jahdatessaan muuta riistaa. (Kuva Fotolia)

Poliisi teki lopettamispäätöksen, kun jäljestämispartio tavoitti loukkaantuneen petoeläimen.

METSÄSTYS Eilen aamupäivällä Kuusamon Kivenlahdessa susi oli käynyt metsällä metsästyskoiran kimppuun, jolloin metsästäjä oli yrittänyt huutamalla ja huomiota herättämällä lopettaa suden hyökkäyksen.

Susi ei ollut irtautunut koiran kimpusta, vaan oli kiinnittänyt huomionsa metsästäjään käyttäytyen uhkaavasti muun muassa alkamalla murista. Metsästäjä koki tilanteen uhkaavaksi ja päätti ampua varoituslaukauksen suden viereen. Susi liikahti sen verran, että metsästäjän mukaan laukaus saattoi osua. Susi poistui ja oli jäljistä päätellen loukkaantunut.

Paikalle tullut poliisin ja rajavartioston partio jatkoivat suden paikantamista ja jäljestämistä vaikeakulkuisessa maastossa. Jäljet johtivat Tolvantielle, josta Kuusamon riistahoitoyhdistyksen suurriistavirka-apu ryhmä jatkoi suden etsintää.

Illalla klo 21 aikaan ryhmä tavoitti loukkaantuneen suden ja lopetti sen. Poliisi teki lopettamispäätöksen, koska kyseessä oli loukkaantunut eläin, jonka hengissä pitäminen olisi ilmeisesti ollut julmuutta sitä kohtaan.

Lisäksi kyseessä oli loukkaantunut petoeläin, jonka käyttäytymisestä ihmisen kohtaamistilanteessa ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, ettei se aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle ja terveydelle.

Kommentoi Facebookissa