Metsästäjät jahtasivat haavoittunutta villisikaa – etsitty karju on saatu pyydystettyä

Tiheimmillään villisikakanta on itäisellä Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa.

Tiheimmillään villisikakanta on itäisellä Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa. (Kuva Fotolia)

Osuman saanut villisika voi aggressiivisena olla vaarallinen myös ihmiselle.

METSÄSTYS Itä-Uudenmaan poliisi ilmoitti aamulla Twitter-tilillään, että metsästäjät jahtasivat isokokoista ja loukkaantunutta villisikaa Porvoossa.

Villisika oli haavoittunut eilen illalla luvallisessa metsästyksessä Ilolan ja Kerkkoon alueella. Poliisin mukaan villisikaa on pidettävä kohdattaessa ihmiselle vaarallisena.

Ennen puolta päivää poliisi tiedotti jahdin onnistumisesta:

”#Porvoo. Etsitty karju on saatu pyydystettyä”

Suomen riistakeskuksen mukaan keväällä 2018 arvioitiin Suomen villisikakannan kooksi reilut 3000 yksilöä. Paino karjuilla on 50–200 kg ja emakoilla 35–150 kg.

Lue myös: Villisikojen määrä Suomessa arvioitiin jo tuhansiksi – kanta on kasvanut vuodessa 23,6 prosenttia

Kommentoi Facebookissa