Metsätuhot ovat kasvaneet – onko syynä ilmastonmuutos?

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös myrskyjen puuskanopeuksia, joita oli saatavilla 1980-luvulta alkaen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös myrskyjen puuskanopeuksia, joita oli saatavilla 1980-luvulta alkaen. (Kuva Fotolia)

Voimakkaimpien myrskyjen aiheuttamat tuhomäärät ovat kasvaneet hyppäyksenomaisesti.

ILMASTO Ilmatieteen laitoksen julkaisemassa Nature-tiedelehdessä olleessa tutkimuksessa tarkasteltiin voimakkaiden Eurooppaan osuneiden myrskyjen aiheuttamia metsätuhoja ja vertailtiin tuhoja metsän kasvuun vuosien 1951 ja 2010 välillä.

Metsätuhojen on aiemminkin tiedetty lisääntyneen kyseisellä aikavälillä, mutta tämän on katsottu johtuneen puun kokonaismäärän kasvusta sekä nykyaikaisista metsänhoitokäytännöistä ja muun muassa metsien kuusivaltaistumisesta.

Ilmatieteen laitoksen tutkijat ovat kuitenkin pystyneet osoittamaan, että kaikkein voimakkaimpien myrskyjen aiheuttamat metsätuhomäärät ovat kasvaneet hyppäyksenomaisesti vuoden 1990 paikkeilla, vaikka huomioon otetaan myös Euroopan metsien kasvu.

– Tällainen muutos, jossa pahimpien myrskytuhojen määrä äkillisesti kolminkertaistuu, ei voi aiheutua vain metsänhoitokäytännöistä, vaan taustalla on myrskyilmaston muutos, toteaa Ilmatieteen laitoksen yksikönpäällikkö Hilppa Gregow.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös myrskyjen puuskanopeuksia, joita oli saatavilla 1980-luvulta alkaen.

– Vuoden 1990 jälkeen tapahtunut metsätuhojen paheneminen voikin selittyä osin sillä, että voimakkaimmissa myrskyissä esiintyy aiempaa laajemmilla alueilla 42 m/s ylittäviä puuskia, Hilppa Gregow sanoo.

Kaikissa viime aikoina Euroopassa katastrofaalisia metsätuhoja aiheuttaneissa myrskyissä, joita ovat olleet muun muassa Wiebke (1990), Lothar (1999), Martin (1999), Gudrun (2005), Kyrill (2007) ja Klaus (2009), voimakkaimmat puuskat vaihtelivat 50–60 m/s välillä. Tällaiset puuskanopeudet ovat puille liikaa, sillä mikä tahansa puu katkeaa puuskanopeuden ylittäessä 42 metriä sekunnissa. Kuuset voivat kaatua juurineen jo alemmilla puuskanopeuksilla.

Ilmatieteen laitoksen tutkimuksessa havaittiin myös, että katastrofaaliset myrskyt ovat pahentuneet erityisesti talvikuukausina joulukuusta helmikuuhun, kun taas voimakkaimpien syysmyrskyjen voima on vähentynyt vuoden 1990 jälkeen.

Vaikka Euroopan myrskyisyys yleisesti ottaen korreloi niin sanotun Pohjois-Atlantin heilahtelun NAO:n kanssa, tutkimuksessa löydettyä myrskytuhojen kasvua ei kyetty liittämään NAO:ssa esiintyneisiin muutoksiin. Ilmastonmuutos voi sen sijaan vaikuttaa myrskyihin esimerkiksi muuttaen Pohjois-Atlantin tuuli-ilmastoa.

Kommentoi Facebookissa